LEGO® + AALTO: Aaltoilevaa liikettä
Arkkitehtuurin ja taiteen opiskelijat ovat toteuttaneet LEGO-palikoista koostuvan installaation, joka on nähtävillä Helsinki Design Weekillä Muotoilumakasiinissa. Tänä vuonna teoksessa yhdistyy liike ja tunne vedenalaisesta maailmasta. Erona edelliseen vuoteen on se, että nyt mukana on myös taideopiskelijoita.
Arkkitehtuurin maisteriopiskelijan Johanna Marttilan mielestä yhteistyö on sujunut todella hyvin.
– Taideopiskelijat ovat laajentaneet näkökulmaamme, mikä on ollut hyvin rakenteisiin keskittyvä. Taideopiskelijat ovatkin tuoneet projektiin enemmän taiteellista ulottuvuutta, sanoo Marttila.
Viime hetken viimeistelyjä ennen avajaisia
Digitaalisen arkkitehtuurin lehtori Kai Salmi toteaa Design Weekin haastattelussa, että nyt on puhuttu aiempaa enemmän siitä, millaisia reaktioita teos voisi herättää yleisön keskuudessa. Aiemmin työskentely oli suoraviivaisempaa.
Opiskelijoilla on ollut myös vapaat kädet toteutuksessa. ۳ٱٲökumppanina LEGO on ollut hyvin joustava ja avoin opiskelijoiden ideoille. Materiaalina LEGO-palikat ovat kuitenkin haastavia verrattuna perinteisiin rakennusaineisiin. Visuaalisen kulttuurin ja nykypäivän taiteen (ViCCA) maisteriopiskelija Marloes Van Son kuvaileekin LEGO-palikoita hauskaksi materiaaliksi, jossa on omat rajoitteensa; ”olet niiden palikoiden varassa, mitä paketista löytyy”.
LEGO-palikoiden lisäksi teoksessa on hyödynnetty peilipintoja, valoa ja erilaisia tahteja. Tarkoituksena on ollut luoda aaltoilevaa liikettä.
– Veden alla liikehtivä koralli, kuvailee Salmi yhdestä installaation kappaleesta.
۳ٱٲöprojektina valmistunut installaatio on nähtävillä L3 Muotoilumakasiinissa 9.–13.9.2015.
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.