911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Lauri Ström on nimitetty Aalto-yliopiston sijoitusjohtajaksi

Ström vastaa Aalto-yliopiston sijoitussalkun hallinnasta ja sijoitusstrategiasta.
Henkilö, jolla on valkoinen paita ja tummansininen puvuntakki, seisoo sisätiloissa kirkkaan ikkunan lähellä.
Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Valtiotieteiden maisteri Lauri Ström on nimitetty Aalto-yliopiston sijoitusjohtajaksi. Tehtävässä hän vastaa yliopiston sijoitussalkusta kokonaisuudessaan sisältäen sijoitusstrategian suunnittelun ja toteutuksen sekä yliopiston sijoitustiimin johtamisen. Sijoitusjohtajan tehtäviin kuuluu myös sijoitustoiminnan riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan käytännöt, sijoitussalkun kehityksen raportointi yliopiston hallitukselle sekä yhteistyö ulkoisen neuvoa-antavan sijoituskomitean kanssa.

Lauri Ström on työskennellyt aiemmin salkunhoidon tehtävissä Aalto-yliopistossa päävastuunaan perinteisten omaisuusluokkien rahastovalinta sekä allokaatio- ja sijoitusstrategiatyö. Aiemmin hän on toiminut vaihtoehtoisten omaisuusluokkien salkunhoitajana OP Varainhoidossa ja Keskinäisessä Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisessa.

Ström aloitti uudessa tehtävässään 1. syyskuuta 2025 ja raportoi talousjohtaja Marianna Bomille.

Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tarkoituksena on tarjota vuosittaista rahoitusta yliopiston strategisiin tavoitteisiin sekä korkealaatuiseen koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan. Sijoitustoiminnan tuotot vahvistavat yliopiston taloudellista itsenäisyyttä ja taloudellista asemaa. Rahastojen sijoitusomaisuus on muodostunut lahjoituksista sekä valtion pääomituksista. Vuoden 2024 kesäkuussa rahastojen markkina-arvo oli 1 500 miljoonaa euroa.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù:&²Ô²ú²õ±è; 

Marianna Bom, talousjohtaja, Aalto-yliopisto 
puh. 050 575 3762, marianna.bom@aalto.fi 

Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminta

Rahastojen sijoitustoiminnan tuottojen tarjoama rahoitus tukee Aalto-yliopiston opetusta, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa.

Lue lisää sijoitusstoiminnasta
An autumnal aerial view of 911±¬ÁÏÍø campus from Laajalahti, autumn colours, yellow and orange, are prominent in the trees
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen

Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa