911

Uutiset

Lappset-stipendin sai maisema-arkkitehti Anu Hakola

Hakola käsittelee diplomityössään muistopuita ja niiden merkitystä osana vainajien muistelua.
Kuvitus puun istuttamisesta haudalle ja puun kasvusta
Kuva Anu Hakolan diplomityöstä: Ajallinen muutos

Anu Hakolan diplomityö Muistopuut – vainajan muiston välittäjinä on uraauurtava, sillä muistopuita ei ole Suomessa juurikaan tutkittu. Muistopuilla tarkoitetaan diplomityössä erityisesti vainajan hautauksen yhteydessä hautapaikalle istutettavaa, muistomerkkinä toimivaa puuta.

Hakola tuo työssään esille, miten moninaisia merkityksiä muistopuut voivat tuoda niin vainajaa muistaville kuin kuolevillekin. Ne tarjoavat persoonallisen muistamisen muodon, emotionaalista ja henkistä tukea puun kasvun ja vuodenkierron näyttäytyessä sekä edistävät paikalla olevan ympäristön monimuotoisuutta, mikä puolestaan tuo lohtua ja toivoa tulevasta.

Työllä on myös yhteiskunnallista merkitystä: maallistuneessa yhteiskunnassa ilmastonmuutoksen ja luontokadon aikana muistopuut voivat tuoda ympäristösuhteen huomioivan näkökulman siihen, kuinka lähestyä kuolemaa ja vainajan muistamista. 

Hakola pohtii työssään, kuinka muistopuut voisivat olla osana maisema-arkkitehtonista suunnittelua suomalaisten hautausrituaalien ja kuolemankulttuurin kontekstissa. Siinä syvennytään suomalaisen luontosuhteen ja kuolemasuhteen yhteyksiin sekä tulkitaan sitä laatimalla suunnitelma muistometsästä Helsingin Niskalaan nykyisen puulajipuiston, arboretumin, viereen. Inspiraatioina aiheeseen ovat olleet entisajan pyhät lehdot ja puihin liittyvät uskomukset sekä metsäluonnossa koettava pyhyyden tunne. 

Nainen katsoo yläviistoon kohti kameraa syksyisessä maisemassa
Anu Hakola

Merkittävänä lähteenä Hakolan työssä on ollut viimeaikainen Puut lähellämme -tutkimushankkeen muistopuihin liittyvä kertoma-aineisto, jota hän pääsi analysoimaan diplomityöhönsä liittyen.

Lappset-toimikunnan mukaan diplomityön aihe on teoreettisesti kiinnostava ja taiteellisesti hyvin ansiokas.

”Suunnitelma on rohkea puheenvuoro luontosuhteen ja puiden tärkeydestä hautauskulttuurissa. Sen voi nähdä laajemminkin kriittisenä kannanottona lähes vakiintuneeseen tapaan poistaa puut rakentamisen tieltä sekä ymmärtämättömyyteen yksittäisen puun monista merkityksistä”, valintaa perustellaan.

Lappset-stipendi on palkinto parhaasta maisema-arkkitehtuurin diplomityöstä. Se myönnetään vuosittain Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelman ansiokkaan diplomityön tekijälle. Palkinnon suuruus on 2 000 euroa ja sen lahjoittaa Lappset Group Oy.

Työn valvojana toimi professori Jyrki Sinkkilä ja ennen häntä lehtori Emilia Weckman. Työn ohjaajina toimivat Maija Butters ja Pirjo Laulumaa.

äپٴᲹ:

Maisema-arkkitehti Anu Hakola, anu_hakola@hotmail.com

Jyrki Sinkkilä, jyrki.sinkkila@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Tanja Kallio
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon