Lämpimät onnittelut Veikko Jääskeläinen 90 vuotta 1.12.2021
Veikko Sakari Jääskeläinen syntyi 1. joulukuuta 1931 Kiteellä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Joensuun lyseosta 1951 ja valmistui Kauppakorkeakoulusta ekonomiksi 1955 ja kauppatieteiden kandidaatiksi 1956. Vuodet 1956–59 Jääskeläinen opiskeli Yalen yliopistossa Yhdysvalloissa ja suoritti siellä Master of Arts -tutkinnon. Suomessa hän valmistui kauppatieteiden lisensiaatiksi 1965 ja väitteli Kauppakorkeakoulussa kauppatieteiden tohtoriksi 1967.
Emeritusprofessori Veikko Jääskeläinen toimi työurallaan muun muassa Helsingin kauppakorkeakoulun liiketaloustieteen professorina, Valmet Oy:n talousjohtajana ja Helsingin kauppakorkeakoulun kansainvälisen keskuksen johtajana. Kansainvälisen yritysrahoituksen professorina hän toimi vuodesta 1986 alkaen ja rehtorina vuodet 1992–96.
Kauppakorkeakoulun johtamiskoulutustoiminnot kansainvälistyivät voimakkaasti ja ne yhtiöitettiin Veikko Jääskeläisen rehtorikauden aikana vuonna 1996 JOKO Executive Education Oy:ksi. Yritys on tänä päivänä nimeltään 911±¬ÁÏÍø Executive Education Oy ja se on jo pitkään menestynyt hyvin myös vahvasti kilpailluilla kansainvälisillä MBA-markkinoilla.
Veikko Jääskeläinen keskittyi tutkimuksessaan budjetointiin, strategiseen suunnitteluun ja kansainväliseen rahoitukseen. Hän on ollut Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuodesta 1974 alkaen.
Kauppakorkeakoulu onnittelee lämpimästi entistä rehtoriaan ja toivottaa oikein hyviä tulevia vuosia!
Lue lisää uutisia
Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut
Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa
Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.