911

Uutiset

Lämpimät kiitokset Kauppis 110 -kampanjaan lahjoittaneille!

”On palkitsevaa olla töissä instituutiossa, jonka takana on näin vahva ja laaja yhteisön tuki”, sanoo dekaani Timo Korkeamäki.
Dekaani Timo Korkeamäki lahjoittajaseinäteoksen edessä. Kuva Roope Kiviranta
Dekaani Timo Korkeamäki Kauppakorkeakoulun lahjoittajaseinäteoksen edessä. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta

Kauppakorkeakoulu juhlisti viime vuonna 110-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi koulu käynnisti lahjoituskampanjan, jonka yhtenä tavoitteena oli vahvistaa koulun resurssointia ja sitä kautta turvata, että tulevienkin kylterisukupolvien koulutus jatkuu laadusta tinkimättä.

Vuoden loppuun asti kestänyt kampanja onnistui yli odotusten: yli 200 yksittäistä alumnia ja koulun ystävää lahjoitti koulun eri lahjoituskohteisiin. Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki kertoo tunnelmistaan kampanjan ajalta:

”Vuosi 2021 oli monella tapaa eriskummallinen. Kaiken muutoksen ja epävarmuuden keskellä oli kuitenkin hienoa juhlia jatkuvuutta ja pysyvyyttä, kun koulumme täytti 16.1.2021 komeat 110 vuotta. On huikeaa ajatella, että olemme kouluttaneet kyltereitä suomalaisen ja myös kansainvälisen talouselämän palvelukseen jo vuodesta 1911!”.

”Tulevaisuudessa kyltereitä koulutetaan entistä suurempi määrä, sillä olemme asettaneet koulullemme kunnianhimoiset kasvutavoitteet. Tavoitteita tukee paitsi kysyntä, myös valtiovallan pyrkimys kasvattaa korkeakoulutettujen osuutta maamme väestöstä. Tämä vaatii luonnollisesti resursseja ja olen nöyrän kiitollinen siitä, että Kauppakorkeakoulun alumnit ja ystävät ovat lahjoituksin mahdollistamassa tätä kasvua”, sanoo Korkeamäki

Kauppis 110 -lahjoituskampanja lähti vauhdikkaasti liikkeelle jo heti tammikuussa ja jatkui vilkkaana vuoden loppuun saakka. Lahjoitusten määrässä oli 27 prosentin nousu verrattuna edelliseen, muutaman vuoden takaiseen kampanjaan.

Kauppistyypit ja uramyytit -podcastin juontaja Tume
Kauppakorkeakoulun lahjoittajaseinäteos Abacus, jonka nimikkohelmistä opiskelijat muodostavat sanoja ja symboleita ohikulkiessaan. Kuva: Aalto-yliopisto / Helena Salminen

Dekaani Korkeamäki on ilahtunut sekä lahjoitusten määrästä että lahjoittajien määrän kasvusta.

”On ollut erityisen hienoa nähdä taustatukemme laaja skaala, mukaan lukien sekä pitkän linjan tukijat että ilahduttava määrä ensilahjoittajia. Lahjoitusten ohella olen saanut myös useita sydäntä lämmittäviä viestejä siitä, miten Kauppiksella vietetyt vuodet ovat muokanneet ja pohjustaneet sekä henkilökohtaista elämää että merkityksellisiä työuria.”

”Olen äärettömän kiitollinen kaikesta siitä tuesta, jota koulumme alumnit ja ystävät osoittivat Kauppikselle juhlavuoden aikana, pandemiasta huolimatta. On palkitsevaa olla töissä instituutiossa, jonka takana on näin vahva ja laaja yhteisön tuki”, sanoo Korkeamäki.

”Sydämelliset kiitokseni jokaiselle lahjoittajalle vielä kerran! Jokainen lahjoitus on meille tärkeä.”

äپٴᲹ:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.