911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Kvanttiteknologia valittiin Suomen Akatemian huippuyksiköksi

Aalto mukana myös avaruustieteen ja kuvantamisen huippuyksiköissä.

Suomen Akatemia on valinnut Aalto-yliopiston kvanttiteknologian huippuyksikön jatkokaudelle huippuyksikköohjelmaansa vuosille 2018–2025. Yksikköä johtaa professori Jukka Pekola Aalto-yliopistosta. Aalto-yliopisto on myös partnerina mukana kahdessa muussa huippuyksikössä: Inversiomallinnuksen ja kuvantamisen huippuyksikössä on Aallosta mukana Antti Hannukainen ja Nuutti Hyvönen ja Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikössä Jaan Praks.

Huippuyksikköohjelmaan valittiin kaikkiaan 12 yksikköä, joissa työskentelee tutkimusryhmiä yhteensä 12 yliopistosta tai tutkimuslaitoksesta.

Suomen Akatemia sai tämänkertaiseen huippuyksikköhakuun yhteensä 179 aiehakemusta. Näistä kutsuttiin varsinaiselle kierrokselle 34 hakijaa. Akatemia valitsee huippuyksiköt kansainvälisten arviointien ja huippuyksikköohjelman tavoitteiden pohjalta. Arvioinnissa painotettiin sitä, että huippuyksikkö on korkeaa tieteellistä laatua, tekee läpimurtotutkimusta ja edistää tieteen uudistumista. Lisäksi arvioitiin huippuyksikön potentiaalia nousta kansainvälisen tason huipulle tai pysyä siellä ja sen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Tutkimuksen lippulaivoja

Suomen Akatemian huippuyksiköt ovat suomalaisen tutkimuksen lippulaivoja. Oman tieteenalansa kansainvälisessä kärjessä olevat yksiköt uudistavat tutkimusta, kehittävät luovia tutkimusympäristöjä ja kouluttavat suomalaiseen tutkimus- ja elinkeinoelämään uusia lahjakkaita tutkijoita. Huippuyksikön rahoituskausi pitenee kuudesta vuodesta kahdeksaan, ja ensimmäisen nelivuotiskauden jälkeen yksikölle tehdään tieteellinen väliarviointi.

Huippuyksikkö on tutkimus- ja tutkijankoulutusympäristö, jolla on selkeät tutkimukselliset päämäärät ja yhteinen johto. Huippuyksiköitä rahoittavat Suomen Akatemia, yliopistot, tutkimuslaitokset ja yritykset. Lisäksi yksiköt saavat rahoitusta useista muista lähteistä.

Lue lisää:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.