911

Uutiset

KTT Mervi Rajahongalle tunnustusta EDAMBA-väitöskirjakilpailussa

Tutkimuksen kohteena oli modulaarisuuskäsite ja sen soveltaminen palvelujen yhteydessä.

KTT Mervi Rajahongan väitöskirja ”Towards service modularity – service and business model development”  arvioitiin 10 parhaan väitöskirjan joukkoon European Doctoral Programmes Association in Management and Business Administration (EDAMBA) -väitöskirjakilpailussa. Mervi Rajahonka väitteli Kauppakorkeakoulussa 2013.

Vuosittainen EDAMBAn väitöskirjakilpailu on erittäin korkeatasoinen. EDAMBA on organisaatio, jonka tehtävänä on edistää eurooppalaisten kauppakorkeakoulujen tutkijakoulutusten välistä yhteistyötä. Organisaatioon kuuluu noin 60 jäsenyliopistoa ja -korkeakoulua eri puolilta Eurooppaa. Suomesta ainoastaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu ja Svenska Handelshögskolan ovat järjestön jäseniä.

Tutkimuskohteena palveluliiketoimintamallien modulaarisuus

Mervi Rajahongan tutkimuksen kohteena oli modulaarisuuskäsite ja sen soveltaminen palvelujen yhteydessä. 

– Haasteena on tasapainon saavuttaminen palvelutuotannon tehokkuuden ja asiakkaiden erilaisten tarpeiden täyttämisen välillä, kertoo Mervi Rajahonka. 

Käsitettä modulaarisuus on käytetty vuosikymmeniä tähän haasteeseen vastaamisessa, kun kyseessä ovat olleet tuotteet ja niiden valmistaminen. 

– Tutkimukseni selkeytti palvelumodulaarisuuden ja siihen liittyvien käsitteiden suhteita ja auttoi analysoimaan palvelu-, palveluprosessi- ja organisaatiomodulaarisuutta eli palveluliiketoimintamallien modulaarisuutta, Mervi Rajahonka jatkaa.

Linkki väitöskirjaan:
äپٴᲹ kilpailusta:

Rajahonka toimii tällä hetkellä sekä projektiasiantuntijana Kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksessa että tutkijatohtorina Tieto- ja palvelutalouden laitoksella logistiikan aineessa.

Mervi Rajahongan väitöskirja on jo aiemmin vuonna 2013 palkittu Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n vuoden parhaana logistiikkatutkimuksena.


äپٴᲹ
tutkimuksesta:

KTT Mervi Rajahonka
p. 040 7551 299
mervi.rajahonka(a)aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.