911

Uutiset

Kristiina Kruus Kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi

Kristiina Kruus on nimitetty Kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi viideksi vuodeksi 1.12.2018 alkaen.
Kristiina Kruus

Aalto-yliopiston hallitus on nimittänyt Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n tutkimusprofessorin Kristiina Kruusin Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi. Hän aloittaa viisivuotisen kautensa 1.12.2018.

Tekniikan tohtori Kristiina Kruus (s. 1959) väitteli teollisesta mikrobiologiasta Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1996. Hän on toiminut VTT:ssä vuodesta 1997 alkaen. Vuodesta 2010 lähtien hän on työskennellyt tutkimusprofessorina alueenaan uusiutuvien biomassojen entsymologia. Kruus johtaa VTT:n puolelta Suomen Akatemian lippulaivarahoituksen saanutta Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteistä CERES-osaamiskeskittymää, joka kehittää uusia biomateriaaleja. Vuosina 2014–2017 hän johti VTT:n Tie Biotalouteen -kärkiohjelmaa.

Kruus on useiden tieteellisten toimikuntien, mm. Suomen Akatemian biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan jäsen. Hän on Helsingin yliopiston entsyymibioteknologian dosentti ja hän on opettanut sekä Helsingin yliopistossa että Aallossa. Hänellä on pitkä kokemus maisteri- ja tohtoriopiskelijoiden ohjaamisesta.

”Olen todella iloinen, että saamme Kristiina Kruusin Kemian tekniikan korkeakoulun dekaaniksi. Hänellä on erittäin vahva tutkimustausta, hyvät kotimaiset ja kansainväliset ammatilliset verkostot ja toimivat yhteydet alan teollisuuteen. Monialaisen yhteistyön johtaminen on hänen vahvuutensa. Toivotan hänet lämpimästi tervetulleeksi Aaltoon,” sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.  

”Aalto-yliopistosta on kehittynyt alansa edelläkävijä ei pelkästään Suomessa vaan myös kansainvälisesti. Se yhdistää kiinnostavalla tavalla taiteen, tieteen ja teknologian. On hienoa päästä tähän dynaamiseen ja monitieteelliseen yhteisöön ja osallistua sen kehittämiseen,” sanoo Kristiina Kruus.

”Kristiina Kruus on ollut tärkeässä roolissa biotalousosaamisemme kehittämisessä ja Aallon kanssa yhteisen lippulaivahankkeen varmistamisessa ja käynnistämisessä. Haluan onnitella häntä uudesta nimityksestä ja uskon, että pystymme yhdessä syventämään strategisesti tärkeää biotalouspartneruuttamme,” kommentoi Jussi Manninen, liiketoiminta-alueen johtaja, VTT.

Kristiina Kruus raportoi provosti Kristiina Mäkelälle.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.