911

Uutiset

Koulu School jatkaa matkaansa Nepaliin

Pilotin tavoitteena on selvittää, toimiiko Burning Manissa valloittanut vertaisoppimisen konsepti myös haastavammissa ympäristöissä.

Design Factoryn aulassa istuu kaksi aaltolaista katseet  läppärien ruuduissa. Suuret linjat ovat selvillä ja lentoliputkin ostettuina, mutta säädettävää riittää, ennen kuin Anssi Laurila ja Elina Koivisto suuntaavat suomalaisen Koulu Schoolin mukana Kirkon Ulkomaanavun kohteeseen Nepalin Katmandun alueella.

Koulu School on Demos Helsingin ideoima vertaisoppimisen malli, joka tiivistyy kahteen ydinajatukseen: kuka tahansa voi opettaa, kun löytää oman juttunsa ja hyvään oppituntiin riittää viisi olennaista elementtiä. Elokuussa monialainen joukko Aallosta ja sen ulkopuolelta testasi mallia Burning Man -tapahtumassa Yhdysvalloissa ja sai siitä loistavaa palautetta. Seuraavaksi toimivuutta koetellaan aivan erilaisissa olosuhteissa.

”Kulttuuri ja yhteiskunta ovat erilaiset, eikä yhteistä kieltä ole, vaan toimimme tulkin varassa. Emme myöskään tiedä, miten koko vertaisoppimisen malliin suhtaudutaan”, Elina Koivisto kiteyttää.

Nöyränä oppimaan

Nepaliin suuntaavassa joukossa on aaltolaisten lisäksi mukana ihmisiä muun muassa Demos Helsingistä ja Kirkon Ulkomaanavusta. Viikon aikana järjestetään useita koulutuspäiviä, joihin osallistuu paikallisia opettajia, opettajaopiskelijoita, ammattikoulujen oppilaita, viranomaisia ja päättäjiä.

”Koska ajatuksena on oivalluttaa, että kenellä tahansa on jotain kiinnostavaa opetettavaa, on mahtavaa, että mukana on niin paljon eri alojen ihmisiä. Toisaalta emme juuri tunne paikallista koulutusjärjestelmää, joten menemme sinne nöyrinä oppimaan”, Elina Koivisto sanoo.

Samaa mieltä on myös Anssi Laurila.

”Burning Maniin verrattuna olen siirtynyt pois kuskin paikalta, ja pääsen tällä kertaa keskittymään tiiviin projektijohtamisen sijaan itse tekemiseen.”

Katmandusta saatavia kokemuksia käytetään Koulu-konseptin jatkokehittelyyn.

”Tavoite on saada kokemuksia, joiden pohjalta voimme kehittää Koulusta entistä entistä vaikuttavamman ja dataa, jota tarvitsemme, jos haluamme viedä Koulua eteenpäin ja hankkia sille myös kansainvälistä rahoitusta. Kirkon ulkomaanapu haluaa myös selvittää, voisiko malli tukea heidän työtään pakolaistilanteissa tai kriisien jälkeisessä työssä, kuten Education in Emergencies -operaatioissa”, Koivisto kertoo.

Lue myös:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.