911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Kolmiulotteinen kuvataide vaatii liikettä ja välittömyyttä

Riikka Mäkikoskela tarkastelee tuoreessa väitöstutkimuksessaan kolmiulotteisen taideteoksen syntyä.

Kolmiulotteinen taideteos on sekä materiaalinen että tilallinen, sillä sen kokonaisuutta ja merkityksiä ei voida hahmottaa yhdestä katselupisteestä. Myös kolmiulotteista teosta tehdessä on olennaista, että sen ympäri tai sen sisällä pääsee liikkumaan, sanoo Riikka Mäkikoskela, joka analysoi taiteen alan väitöstyössään Ympäri, sisällä. Kolmiulotteinen työskenteleminen kuvataiteessa kolmiulotteisen taideteoksen syntyprosessia.

Väitöstutkimus jäsentää ja käsitteellistää sitä käytäntöä, jossa kolmiulotteinen kuvataideteos syntyy. Tutkimuksen taiteellisen aineiston Mäkikoskela on esittänyt kahdessa näyttelyssä sekä yhdessä tutkimusesityksessä. Väitöskirja kokoaa yhteen tutkimuksen käytännön ja teorian.

– Aineistoni koostuu kymmenen taideteoksen tekemisestä. Osaa teoksista voidaan nimittää tilataideteoksiksi ja osaa veistoksiksi. Jokaisen teoksen syntymisestä olen kirjoittanut kuvallisen kertomuksen. Tutkimusaineistoani ovat myös toisten kuvanveistäjien kirjoitukset ja kuvataideteokset. Heistä pääosaan nousevat Robert Morris, Tony Cragg, Louise Bourgeois ja Leena Valkeapää, kertoo Mäkikoskela.

Vastavuoroisuutta ja vastusta

Mäkikoskelaa kiinnosti tutkimuksessa erityisesti se, kuinka taiteilija tunnistaa ilmiöitä aistisissa ja kehollisissa kokemuksissa ja miten ajatteleminen kietoutuu yhteen kaiken kanssa. Omia teoksia työstäessään hän pyrki tarkastelemaan taiteellisen työskentelynsä tapahtumasarjoja aistisesti. Tämän rinnalle hän nosti sosiaalisen, kulttuurisen ja historiallisen käytäntönsä toimintatapoja ja perinteitä.

Kolmiulotteinen kuvataiteellinen ajatteleminen on hyvin välitöntä toimintaa. Siihen liittyy liike ja liikkuminen, joten kolmiulotteinen taideteos syntyy tapahtumien sarjassa. Mäkikoskelan mukaan tapahtumasarjaa kuvaavat erityisesti aistinen valppaus, materiaalinen vastus, vastavuoroiseen ajattelemiseen avautuminen sekä passiivinen eteneminen ja kaiken syklisyys.

³Õä¾±³Ùö²õ³Ù¾±±ô²¹¾±²õ³Ü³Ü²õ

Riikka Mäkikoskelan väitöskirja Ympäri, sisällä. Kolmiulotteinen työskenteleminen kuvataiteessa tarkastetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa perjantaina 11.12.2015 klo 12, Sampo-sali, Hämeentie 135 C, Helsinki. Vastaväittäjänä toimii dosentti Jyrki Siukonen.

Väitöskirjojen tilaukset Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun verkkokirjakaupasta , tiedustelut artsbooks@aalto.fi tai puh. 050 313 7086.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Riikka Mäkikoskela
puh. 045 1313562
riikka.makikoskela@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.