911

Uutiset

Kauppakorkeakoululle EQUIS-akkreditointi viideksi vuodeksi eteenpäin

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululle myönnettiin EQUIS (The European Quality Improvement System) -laatuakkreditointi uudeksi viisivuotiskaudeksi marraskuusta 2018 alkaen. Koulu sai kiitosta päättyvän kauden kehittämiskohteiden saavuttamisesta. Näitä olivat yritysyhteistyön ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kehittäminen, oppimistulosten varmistaminen (Assurance of Learning) sekä globaalin Executive MBA -ohjelman laadun varmistaminen.

Kuvassa näkyy Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun uusia opiskelijoita

”Akkreditoinnit kannustavat meitä jatkuvaan kehittymiseen, ja arviointiprosessin läpäiseminen osoittaa, että täytämme vaativat kansainväliset laatukriteerit”, sanoo dekaani Ingmar Björkman. ”On hienoa todeta, että Kauppakorkeakoulu on saavuttanut kehitystavoitteensa ja edistynyt monella osa-alueella. Suuri kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana akkreditointiprosessissa. Teemme jatkossakin yhdessä töitä kehittääksemme Kauppakorkeakoulusta entistä paremman.”

Kauppakorkeakoululla on ollut EQUIS-akkreditointi vuodesta 1998 lähtien. Akkreditoinnin säilyminen arvioidaan säännöllisin välein arvioimalla laajasti korkeakoulun toimintaa ja tuloksia, kuten johtamisjärjestelmää ja päätöksenteon autonomisuutta, tutkimusta, koulutusohjelmia, kansainvälisyyttä ja yrityssuhteita. Arvioinnin kohteena on aina myös jokin koulun ohjelmista. Tällä kertaa kohteena oli Aalto Executive MBA:n Helsingin ohjelma, joka sai myönteisen palautteen. 

EQUIS-akkreditointi myönnetään joko kolmeksi tai viideksi vuodeksi. Kauppakorkeakoululle se on aina myönnetty viideksi vuodeksi. Alkavan viisivuotiskauden kehittämiskohteet määritellään myöhemmin syksyllä.

EQUIS-akkreditoinnin lisäksi Kauppakorkeakoululla on AACSB- ja AMBA-akkreditoinnit. Vain noin prosentilla maailman kauppakorkeakouluista on tämä ns. triple crown -status, joka Kauppakorkeakoululla on ollut ensimmäisenä Pohjoismaissa vuodesta 2007.

äپٴDz:

Ingmar Björkman, dekaani
Aalto-yliopisto, Kauppakorkeakoulu
040 7040291
ingmar.bjorkman@aalto.fi

Tuija Nikko, laatupäällikkö
Aalto-yliopisto, Kauppakorkeakoulu
050 5292913
tuija.nikko@aalto.fi


 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.