Kauppakorkeakoulu jälleen pohjoismaisten korkeakoulujen kärkikaksikossa
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu sijoittui sijalle 32. Financial Times -lehden julkistamassa European Business School 2015 -rankingissa. Rankingissa listataan 85 parasta eurooppalaista kauppakorkeakoulua. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on toiseksi paras pohjoismainen kauppakorkeakoulu.
Vuosittain tehtävä ranking mittaa muun muassa kauppakorkeakouluista valmistuneiden ura- ja palkkakehitystä. Se kartoittaa myös opetuksen kokonaisvaltaista kansainvälisyyttä, kuten opiskelijoiden liikkuvuutta kotimaansa ulkopuolelle opintojen aikana.
Kauppakorkeakoulun alumneilla on ranking-tulosten muodostumisessa tärkeä rooli, sillä kysely lähetään aina kolme vuotta valmistumisen jälkeen.
− Iso kiitos vastausaktiivisuudesta vuonna 2012 korkeakoulustamme valmistuneille. He ovat vastauksillaan nostaneet Kauppakorkeakoulun tälle sijalle, dekaani Ingmar Björkman sanoo.
Aiemmin lokakuussa julkaistussa EMBA-ohjelmia vertailevassa liikkeenjohdolle suunnattu Aalto Executive MBA -ohjelma vahvisti asemaansa. Ohjelma saavutti globaalissa rankingissa sijan 76. parantaen sijoitustaan peräti seitsemällä.
Ranking-tulos on yhteenveto eri rankingien tuloksista. Financial Times European Business School 2015 -ranking julkaistiin 7.12.2015.
Suomalaisista kauppakorkeakouluista listalla on toista kertaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun lisäksi toinenkin, Svenska handelshögskolan eli Hanken sijalla 76.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹: (rankings.ft.com)
Lue lisää uutisia
Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut
Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa
Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.