911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Kansainvälinen yhteistyö tekee puurakentamisesta entistäkin houkuttelevampaa

Tutkijat, rakentajat ja päättäjät kohtaavat kesäkuussa Aalto-yliopistossa alan eurooppalaisessa pääkonferenssissa.
Wood Program -näyttely Tokiossa 5.6.2015-5.8.2016. Kuva: A4 gallery / Takenaka Corporation, Tokyo

Kansainvälinen puurakentamisen konferenssi Forum Wood Building Nordic järjestetään Aalto-yliopistossa Otaniemessä 15.–17.6.2016.  Tapahtuman teemana on ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âöllä eteenpäin (Progress through collaboration). Monitieteellisessä konferenssissa kohtaavat puuarkkitehtuuri ja -rakennetekniikka sekä puunjalostustekniikka ja markkinointi. Konferenssi tuo yhteen sekä akateemiset huiput että käytännön osaajat puurakentamisen eri aloilta.

– Tavoitteena on oppia kokemuksista eri puolilta maailmaa ja kehittää puurakentamista entistä kansainvälisemmäksi ja houkuttelevammaksi, Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen johtaja Pekka Heikkinen kertoo.

Monialaisten luentojen lisäksi konferenssi koostuu näyttelystä ja ekskursiosta. Tapahtumassa kohtaavat puualan tutkijat, rakennussuunnittelijat, rakennuttajat, rakentajat, yhteiskunnan päättäjät ja viranomaiset sekä teollisuus ja kauppa. Yritykset esittelevät konferenssissa ratkaisujaan ja tapaavat asiakkaitaan.

Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella pidettävän konferenssin järjestävät yhteistyössä Aalto-yliopisto, Espoon kaupunki sekä Puuinfo Oy ja Puutuoteteollisuus ry. Konferenssi on puurakentamisen päätapahtuma Euroopassa. Alun perin saksalaisen International Forum Holzbau konferenssin pohjoismainen versio on aiemmin järjestetty Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Professori Pekka Heikkinen
p. 050 377 3786
pekka.heikkinen@aalto.fi

Twitter: #woodforum

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.