Kalevala Korun Kulttuurisäätiö lahjoittaa 164 000 euroa muotoilun alan väitöskirjatyöhön
Kalevala Korun Kulttuurisäätiö lahjoittaa Aalto-yliopistolle 164 000 euroa nelivuotiseen muotoilun alan väitöskirjatyöhön. Työn aihe käsittelee kestävän kehityksen ja tulevaisuuden muotoilun kysymyksiä. Väitöskirjatyön tekijä valitaan myöhemmin keväällä, jolloin myös aihe tarkentuu.
”Olemme hyvin sitoutuneita vastuullisuuden edistämiseen ja haluamme tukea taidetta, muotoilua ja kulttuuria laajasti. Tutkimus voi avata tuoreita näkökulmia muotoilun kehittämiseen ja esimerkiksi uusien materiaalien tuomiin mahdollisuuksiin”, kertoo Kalevala Korun toimitusjohtaja ja Kalevala Korun Kulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtaja Kirsi Paakkari.
”Kiitämme lämpimästi lahjoituksesta. Hienoa, että saamme tukea väitöskirjan työstämiseen tärkeästä aiheesta. Muotoilun laitoksen tutkimus edustaa omalla alallaan kansainvälistä kärkeä, ja meille tärkeitä teemoja ovat esimerkiksi kestävä kehitys ja ihmiskeskeinen muotoilu”, sanoo Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen johtaja, professori Tuuli Mattelmäki.
Vuonna 1994 perustetun Kalevala Korun Kulttuurisäätiön tarkoituksena on suomalaisen kulttuurin tukeminen ja edistäminen. Kalevalaisten Naisten Liiton ja Kalevala Koru Oy:n yhteinen säätiö jakaa vuosittain apurahoja tai tunnustuspalkintoja yksityisille henkilöille ja yhteisöille, jotka toiminnallaan edistävät suomalaista kulttuuria.
Muotoilun laitos on yksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun viidestä laitoksesta. Laitoksen toiminnassa korostuvat luova asiantuntijuus, yhteiskunnallisen vaikuttamisen tavoitteet ja dynaamiset kansainväliset yhteydet. Muotoilun laitoksella tutkimus, opetus ja muotoilun käytännöt tukevat toisiaan ja luovat jatkuvasti uutta ajattelua.
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.