Kaikki kauppatieteiden opiskelijat eivät ole koulutukseen välineellisesti suhtautuvia uraohjuksia
KTM Kirsi Korpiaho on tutkinut Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tekemässään väitöskirjassa vallalla olevaa kuvaa kauppatieteellisestä koulutuksesta. Tutkimuksen taustalla on uuden kansainvälisen tutkimusalan, management education research, kehkeytyminen ja vakiintuminen. Tämän tutkimusalan nykyistä parempi tuntemus ja hyödyntäminen kauppatieteellisen koulutuksen kehittämisessä olisi tärkeää. Tutkimukseen ovat vaikuttaneet myös Kirsi Korpiahon omat kokemukset sekä opiskelijana että tutkijaopettajana.
Koulutuksen käytänteet ohjaavat opiskelua yksittäisiä kursseja voimakkaammin
Opiskelijoiden näkökulmasta koulutus muodostaa kokonaisuuden, jossa monenlaiset arkiset realiteetit, ristiriitaiset käytänteet ja arvostukset ohjaavat tekemisen suuntaa.
– Opiskelijoiden oppimista kuitenkin tarkastellaan usein yksittäisten kurssien sisältöjen ja taitojen oppimisen valossa. Samoin yliopisto-opettajille suunnatut opinnot keskittyvät usein opettajien henkilökohtaisten, pedagogisten taitojen kehittymiseen, Kirsi Korpiaho kritisoi.
Opiskelua voidaan jäsentää ja tutkia käytännöllisenä toimintana
Kirsi Korpiahon väitöskirjassa esitellään käytännöllisen toiminnan viitekehys, jolloin opiskelussa nähdään olevan niin taktinen, poliittinen, moraalinen kuin henkilökohtainen ulottuvuus. Korpiaho kuvaa myös, miten opiskelijoiden kanssa yhdessä voidaan reflektoida omaa toimintaa osana virallista opintosuunnitelmaa.
– Koulutusta kehitettäessä huomiota tulisi suunnata koulutusohjelmien kokonaisuuksiin ja niiden sisältämiin työskentelyä ohjaaviin käytänteisiin, Kirsi Korpiaho painottaa.
äöپܳܲ
KTM Kirsi Korpiahon organisaatiot ja johtamisen -aineeseen kuuluva väitöskirja ”The student learner on the shelf: Practical activity and agency in higher education” tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa perjantaina 19.12.2014 klo 12.00 (Chydenia-rakennus, salit G-111 ja G-112, Runeberginkatu 22–24). Väitöskirjan otsikko on suomeksi "Opiskelija oppijana sivuosassa: Käytännöllinen toiminta ja toimijuus yliopistossa”. Vastaväittäjänä toimii kasvatustieteiden tohtori, lehtori Annukka Jauhiainen Turun yliopistosta, ja kustoksena professori Keijo Räsänen.
Kirsi Korpiaho (s. 1978) on valmistunut Helsingin kauppakorkeakoulusta 2003 ja työskennellyt siitä lähtien organisaatiot ja johtaminen -aineessa. Hän kuuluu MERI (Management Education Research Initiative) -ryhmän perustajiin ja on ryhmän aktiivinen jäsen.
äپٴᲹ:
Kirsi Korpiaho
p. 040 559 3031
kirsi-liisa.korpiaho@aalto.fi
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.