911

Uutiset

Jussi Nikander on valittu Suomen geoinformatiikan yliopistoverkoston, FIUGINETin puheenjohtajaksi 

FIUGINET toimii suomalaisen yliopistollisen tutkimuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen yhteistyöfoorumina geoinformatiikan alalla.
Jussi Nikander

”Tavoitteeni on vahvistaa verkoston roolia erityisesti geoinformatiikan opetuksessa”, kertoo tuore puheenjohtaja, yliopistonlehtori Jussi Nikander, joka nimitettiin tehtävään tiistaina 4.5. Geoinformatiikan tutkimuspäivillä.

”Geoinformatiikan opetusyksiköt ovat yleensä pieniä, jonka vuoksi yliopistojen perusopetuksessa tehdään paljon päällekkäistä työtä. Toisaalta erikoiskursseihin vaadittavia resursseja ja osaamista on vähän. Toivon, että voimme yhteistyön avulla luoda lisää oppimisresursseja, joita voitaisiin hyödyntää sekä suomalaisissa että kansainvälisissä yliopistoissa. Samalla voisimme tarjota parempaa geoinformatiikan perusopetusta ja enemmän erikoiskursseja”, Nikander kaavailee.

TkT Jussi Nikander on pitkän linjan geoinformaatikko. Hän valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisen korkeakoulun tietotekniikan koulutusohjelmasta vuonna 2005, mutta väitöskirjan aiheeksi valikoitui spatiaalialgoritmien havainnollistaminen. Samalla Nikander siirtyi tietotekniikan laitokselta geoinformatiikan tutkimusryhmään maankäyttötieteiden laitoksella.

Väitöstutkimuksen jälkeen Nikander työskenteli viisi vuotta Luonnonvarakeskuksessa maatalousteknologian parissa, ennen kuin siirtyi geoinformatiikan lehtoriksi Aalto-yliopistoon.

Hän on työskennellyt alan opetustehtävissä jo kaksi vuosikymmentä. Ura alkoi jo vuonna 2001, kun Nikander toimi tuntiassistenttina TKK:lla. Sitä seurasivat pääassistentin tehtävät tietorakenteet ja algoritmit -kurssilla vuosina 2002–2004 ja lukuisat opetustehtävät väitöstyön aikana.

”Ensimmäisen oman kurssin sain maankäyttötieteiden laitoksella vuonna 2010, kun luennoin spatiaalialgoritmien kurssin. Nykyään opetan lähemmäs puolta tusinaa kurssia Insinööritieteiden korkeakoulussa. Lisäksi olen Energia- ja ympäristötekniikan kandidaattiseminaarissa geoinformatiikan aiheiden vastuuopettajana”, Nikander kertoo.

FIUGINET-verkosto (Finnish University Network for Geoinformatics) koordinoi ja kehittää alan opetusta Suomessa. Aalto-yliopiston lisäksi siihen kuuluvat  Helsingin yliopisto, Turun yliopisto, Oulun yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Lapin yliopisto ja Tieteen tietotekniikan keskus (CSC). 

Kaksi henkilöä kuvan äärellä

Rakennetun ympäristön laitos

Edistämme tutkimuksen ja opetuksen keinoin kestävää omaisuuden hallintaa, tehokasta vesi- ja jätehuoltoa, riittäviä vesivaroja, sujuvia ja turvallisia liikenneyhteyksiä sekä toimivia paikkatietoratkaisuja.

View from the plane used in remote sensing.

Geoinformatiikka

Aalto-yliopiston geoinformatiikan tutkimus on hyvin monitieteistä. Tutkimuksemme kattaa rakennetun ympäristön ja luonnonympäristöt. Luonnonvarojen epätasainen jakautuminen, turvallisuus- ja ilmastokysymykset, kaupungistuminen, kasvava energiantarve ja muut globaalit haasteet sisältävät huomattavan spatiaalisen näkökulman. Tehtävämme on vastata näihin maailmanlaajuisiin haasteisiin kehittämällä geoinformatiikan menetelmiä. Koulutamme myös uusia geoinformatiikan asiantuntijoita keräämään, järjestämään ja tarkastelemaan paikkatietoa eri sovelluksia varten.

Rakennetun ympäristön laitos
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.