911

Uutiset

Julkisten hankintojen tulisi perustua vahvaan hankintaosaamiseen

Julkiset hankinnat ovat muutakin kuin hankintalain noudattamista.
Kunnissa hankintoja tehdään lainsäädäntö edellä sen sijaan, että hankinta perustuisi hankintaosaamiseen.

Yksityissektorilla on hankintatointa kehitetty erityisesti muutaman viime vuosikymmenen aikana. Parhaat toimijat saavat kilpailuetua hyvin hoidetulla hankintatoimellaan.

”Yksityissektorin hankintatoimen parhaita käytäntöjä ovat markkinatuntemus eli palvelutoimittajien tunteminen, hankintastrategia, kokonaiskustannusajattelu, poikkiorganisatorinen toiminta, yhteistyö toimittajien kanssa sekä kestävä kehitys”, sanoo Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa väittelevä Esa Väänänen.

Julkisia hankintoja puolestaan säätelee Suomessa hankintalainsäädäntö, jonka tavoitteena on palvelutoimittajien syrjimättömyys kilpailutuksissa. Palveluntuottajat kuitenkin kokevat, että hankintalainsäädäntö hankaloittaa kilpailutuksia estämällä yhteistyön hankintaorganisaation kanssa. Usein kilpailutuksissa huonosti menestyneet toimittajat vievät kilpailutuksia markkinaoikeuteen, mikä hidastaa hankinnan toteutusta.

Julkisten hankintojen arvo Suomessa on vuosittain lähes 30 miljardia euroa, josta kuntien ostot ulkopuolisilta tavaran- ja palveluntuottajilta ovat noin 12–15 miljardia euroa. Kuntien palveluhankintoja on julkisuudessa arvosteltu mm. huonosta laadusta esimerkiksi vanhusten hoidossa.

Kuntien hankintojen valmistelussa ja niiden toimeenpanon seurannassa paljon kehitettävää

Väänänen on selvittänyt väitöstutkimuksessaan edellä mainittujen hankinnan parhaiden käytäntöjen käyttöä Suomen kuntien palveluhankinnoissa.

Julkisten hankintojen tekeminen voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen: valmistelu, kilpailutus ja seuranta. Tutkimuksen mukaan kunnissa on hankintatoimen osaamisessa selkeitä puutteita; hankinnan valmistelussa ja toimeenpanon seurannassa on kehitettävää. Sen sijaan lakimiesten panos on liiankin vahva; hankintoja tehdään lainsäädäntö edellä sen sijaan, että hankinta perustuisi hankintaosaamiseen. Tämä toimintatapa johtaa siihen, että kuntien hankintoja tehdään kuten ennenkin, ilman suurempaa innovatiivisuutta.

”Poikkiorganisatorinen toiminta on yleisesti käytössä, mutta markkinaa ei tutkita ennen kilpailutusta. Hankintastrategia oli tutkimusajankohtana kehitteillä osassa tutkimuskohteita, kokonaiskustannusajattelu ei ole yleisessä käytössä eikä yhteistyötä palvelutoimittajien kanssa juurikaan tehdä. Kestävän kehityksen periaatteet toteutuvat vain osin”, Väänänen summaa tutkimustuloksiaan.

Tutkimuskohteena olivat vanhusten asumispalveluiden kilpailutukset vuosina 2007–2012 Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Lohjalla sekä Kuntayhtymä Karviaisessa.

Suunnitteilla oleva sosiaali- ja terveysuudistus siirtää suuren osan kuntien palveluhankinnoista muiden toimijoiden hoidettavaksi. Kuntien vastuulle jää kuitenkin edelleen suuri joukko palveluhankintoja, joissa tarvitaan hankintaosaamista. Sosiaali- ja terveystoimen hankinnoissa tarvitaan hankintaosaamista erityisesti sen takia, että yksityisten palveluntuottajien merkitys näissä hankinnoissa näyttäisi kasvavan.

Esa Väänäsen logistiikan alan väitös “Utilization of private purchasing best practices in procurement of services in Finnish municipalities. The case of housing services for the elderly” tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa .

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.