911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Jatkuva ennakointi tukee kestävää kaupungistumista

PERUS-SKENE-hankkeen loppuseminaari järjestettiin ja loppuraportti sekä Policy Brief julkaistiin 6.9. Hankkeessa arvioitiin Suomen alue- ja yhdyskuntarakenteen mahdollisia kehityssuuntia ja niiden kestävyyttä sekä luotiin toimintamalli alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksen seurannan ja ennakoinnin skaalautuvalle tilannekuvatyölle.
PERUS-SKENE-hankkeen logo.

Kaupungistuminen jatkuu kaikissa skenaarioissa

Hankkeessa arvioitiin alue- ja yhdyskuntarakenteen eri mittareiden ja päästöjen kehitystä nykyisten trendien mukaisessa kehityksessä sekä neljässä vaihtoehtoisessa tulevaisuusskenaariossa. Trendikehityksen mukaan Suomen kaupungistumisaste nousee 73 prosentista 79 prosenttiin vuodesta 2020 vuoteen 2050. Ikääntyvän väestörakenteen Suomessa kaupungistumisasteen kasvu hidastuu, mutta selvästi nykyistä useampi asuu jatkossa kaupunkiseuduilla.

Tulevaisuudessa liikenteen sähköistyminen ja rakennusten energiatehokkuuden kehitys pienentävät liikkumisen ja asumisen aiheuttamia käytönaikaisia päästöjä. Jos kaupungistuminen on samaan aikaan voimakasta, rakennetun ympäristön aiheuttamien ympäristövaikutusten painopiste siirtyy aiempaa selvemmin varsinaisen rakentamisen aiheuttamiin päästöihin. Niitä voidaan vähentää käyttämällä mahdollisimman ympäristöystävällisiä rakennusmateriaaleja ja -tekniikoita, ohjaamalla uudisrakentaminen olemassa olevan infrastruktuurin yhteyteen sekä hyödyntämällä nykyistä rakennuskantaa mahdollisimman tehokkaasti.

Tulevaisuuteen varautumisen tueksi tarvitaan säännöllistä alue- ja yhdyskuntarakenteen mahdollisten kehityssuuntien ennakointia ja kestävyysarviointia pyrittäessä suuntaamaan valtion ja alueiden panostuksia kestävään kokonaisvaltaiseen alue- ja yhdyskuntakehitykseen. Tällä tuetaan kaukonäköistä harkintaa tehtäessä suuria liikenne-, asuinrakentamis- ja teollisuusinvestointeja koskevia päätöksiä. Kestävyysarviointi opastaa valmistelijoita, suunnittelijoita ja päättäjiä valitsemaan vähäpäästöisyyteen, hiilineutraaliuteen ja pitemmän aikavälin taloudellisuuteen tähtääviä ratkaisuja heikentämättä alueiden kehityspotentiaaleja inhimillisestä näkökulmasta katsottuna.

Hanke toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden 2021 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Hankkeen toteuttivat Aalto-yliopisto, Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja MAL-verkosto.

Hankkeen ja loppuseminaarin materiaalit

Hankkeen loppuseminaarin tallenteen voi katsoa . Seminaarissa esitetyt diat löytyvät tämän sivun lopusta PDF-tiedostona.

Hankkeessa tuotetut materiaalit voi ladata valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisupalvelusta: , , .

Lisätietoa hankkeen tavoitteista sekä aiemmista vaiheista hankkeen internet-sivuilla.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.