911

Uutiset

Innostusta teknologiaan: Lähes 8000 lasta ja nuorta osallistui Aalto-yliopisto Juniorin Teknologiatuokioihin

Aalto-yliopisto Juniorin teknologiakasvatuksen lähettiläät kulkivat viime talvena ahkerasti peruskouluilla tarjoten oppilaille ja opettajille mahdollisuuden tutustua uusimpaan teknologiaan käytännönläheisesti. Teknologiatuokioita toteutettiin sekä suomeksi että ruotsiksi. Jane ja Aatos Erkon säätiön sekä Svenska kulturfondenin rahoittamien hankkeiden tavoitteena oli innostaa lapsia ja nuoria teknologian pariin.
Robottien rakentelua Aalto-yliopisto Juniorin Robokylä-työpajassa
Kuva: Aalto-yliopisto Junior / Sini Kivioja

Viime syksynä liikkeelle lähteneet Teknologiatuokioiden ohjaajat toivotettiin lukuvuoden aikana tervetulleiksi lähes sataan peruskouluun pääasiassa Uudellamaalla. Ohjaajien mukana kulkivat myös työpajoissa tarvittavat materiaalit ja välineet sekä tärkeimpänä kaikista; innostus teknologiakasvatukseen.

Opettajilta saadun palautteen mukaan Teknologiatuokiot olivat motivoivia sekä oppilaille että opettajille. He kaikki oppivat uutta mm. robotiikasta, peleillä oppimisesta sekä generatiivisesta tekoälystä. ”Oppilaat pitivät pajasta todella paljon. Koulullamme ei ole aiemmin ollut robotteja näytillä, joten oli myös innostavaa, miten kaikki oppivat uutta, niin opettajat kuin oppilaat", toteaa palautteessaan opettaja Westendinpuiston koulusta Espoosta.

Suomenkielisiä teknologiatuokioita koordinoineen Aleksi Höylän mukaan Teknologiatuokioiden suurin vahvuus oli se, että oppilaat saivat konkreettisesti toteuttaa oppimiaan asioita sekä keskustella ja kysyä ohjaajilta kasvokkain. ”Tämä hetki, täynnä uteliaisuutta ja jännitystä, on juuri se, mitä Aalto-yliopisto Juniorin teknologiatuokiot pyrkivät tarjoamaan. Livekohtaamisien kautta syntyvä innoitus, jota on vaikea saavuttaa pelkästään digitaalisin keinoin”, Höylä täsmentää.

Se hetki, kun oppilaan silmät syttyvät oivalluksesta tai kun ohjaaja onnistuu herättämään uuden kiinnostuksen kohteen, on korvaamaton.

Teknologiatuokioiden koordinaattori Aleksi Höylä

Koko lukuvuoden kestänyt suomenkielinen hanke tavoitti noin 4500 oppilasta peruskouluissa ja keväällä kuusi viikkoa toimineen ruotsinkielisen hankkeen aikana tavoitettiin vajaat 1500 ruotsinkielistä koululaista. Suomenkielisen hankkeen puitteissa toteutetun kiertueen kautta mukaan saatiin oppilaita Jyväskylästä asti, mutta muuten toiminta keskittyi lähinnä Uudellemaalle. Lisäksi Teknologiatuokioita vietiin yleisötapahtumiin mm. Oodiin ja Heurekaan, jolloin hankkeisiin osallistuneiden kokonaislukumääräksi saatiin lähes 8000 lasta ja nuorta.

Ensimmäiset Aalto-yliopisto Juniorin kouluihin jalkautuvat opetustuokiot järjestettiin vuoden 2018 lopussa, jolloin Tiedetuokioissa koululaisille vietiin kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa sisältävää opetusta. Vuoden 2019 syksyllä aloitettuja Taidetuokioita ehdittiin pyörittää noin puoli vuotta ennen koronasulkua.

Aalto-yliopisto Junior

Aalto-yliopisto Junior on taidetta, tiedettä, teknologiaa ja taloutta lapsille, nuorille ja opettajille – opetuksen tueksi, omaksi iloksi ja innostuksen lähteeksi.

Lue lisää
Aalto Junior logo
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.