Ingmar Björkman jatkaa Kauppakorkeakoulun dekaanina
Professori, KTT Ingmar Björkman (s. 1959) on toiminut Kauppakorkeakoulun dekaanina vuodesta 2012.
– Olen erittäin iloinen, että Björkman jatkaa tehtävässään. Hänen johdollaan Kauppakorkeakoulu on noussut eurooppalaiseen parhaimmistoon. Myös Kauppakorkeakoulun tutkijoille myönnetty kilpailtu tutkimusrahoitus on lisääntynyt merkittävästi, rehtori Tuula Teeri sanoo.
– Olen todella innostunut mahdollisuudesta jatkaa koulumme kehittämistyötä yhdessä henkilöstön, opiskelijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa, sanoo Björkman.
Björkmanin valinta jatkokaudelle perustui kokonaisarviointiin, jossa huomioitiin koulun tuloksellisuuden kehittyminen, henkilöstökyselyn tulokset sekä henkilöstön ja opiskelijoiden edustajien haastattelut, dekaanin antama raportti ja suunnitelma koulun kehittämiseksi sekä dekaanin haastattelu.
Dekaanin tehtävänä Aalto-yliopistossa on johtaa korkeakoulun toimintaa yliopiston strategian puitteissa sekä osallistua Aalto-yliopiston pitkäjänteiseen kehittämiseen johtoryhmän jäsenenä. Dekaani vastaa korkeakoulun toiminnan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä ja kansainvälisestä kilpailukyvystä, resurssien jaosta korkeakoulussa yliopiston toimintasuunnitelman ja talousarvion puitteissa sekä tutkimus- ja opetushenkilöstön rekrytoinnista Aalto-yliopiston urajärjestelmien linjausten mukaisesti. Dekaani raportoi provostille.
Lue lisää uutisia
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi
Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Erottaudu värikkäillä kouluhuppareilla ja -kangaskasseilla
911 Shopista löydät koulukohtaisen huppari- ja kangaskassimalliston, joka on tarkoitettu opiskelijoille, henkilöstölle ja alumneille.
Alumni Kati Vilhelmsson: “Yksi tärkeimmistä asioista, jonka sain Aallosta, oli aidosti globaali ajattelutapa”
Kauppakorkeakoulun International Business -ohjelman alumni Kati Vilhelmsson kannustaa nykyisiä opiskelijoita etsimään aktiivisesti kansainvälisiä mahdollisuuksia ja luottamaan verkostojensa voimaan.