911

Uutiset

Ilkka Niemelä: On pidettävä huolta koko Suomen koulutusjärjestelmän tasapainosta

Lukuvuoden avajaisissa puhuivat myös tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen ja AYY:n puheenjohtaja Tapio Hautamäki. Avajaisten yhteydessä oli mahdollisuus tutustua kampuksen ytimessä sijaitsevaan Kauppakorkeakouluun.
Aalto Day One 2024 kulkue. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen
Rehtori Ilkka Niemelä (vas.) ja ylioppilaskunnan puheenjohtaja Tapio Hautamäki johdattivat akateemisen kulkueen avajaisseremoniaan.

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä ilmaisi lukuvuoden avajaispuheessaan huolensa Suomen koulutusjärjestelmän tasapainosta: ”Tasapainoa ei valitettavasti nyt ole, koska Uudenmaan nuorilla on huonoimmat koulutusmahdollisuudet Suomessa.”

Väitettään Niemelä perustelee tilastotiedoilla. Uudellamaalla on suhteessa vähiten korkeakoulutuspaikkoja uusia ylioppilaita kohti ja myös tiukin kisa aloituspaikoista, koska ensisijaisia hakijoita aloituspaikkaa kohden on selvästi enemmän kuin muissa maakunnissa. Uusmaalaiset ovatkin suurin yliopistopaikkojen hakijaryhmä lähes kaikissa Suomen maakunnissa.

Niemelän mukaan Uudenmaan korkeakoulutuspaikkoja on lisättävä. Se korjaisi tilannetta sekä nuorten että koko Suomen kannalta.

Ilkka Niemelä sanoi, että tutkimuksen ja korkeakoulutuksen digitalisaation edistämiseksi Suomeen tulee toteuttaa ratkaisuja, joilla vastataan uudenlaisen joustavan ja jatkuvan oppimisen tarpeisiin. Niemelä muistutti myös, että tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin investoiminen takaa Suomen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn.

Valtiovallan tervehdyksen lukuvuoden avajaisiin toi tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen: ”Jokaisen korkeakoulun tulisi löytää oma vahvuutensa kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa ilman ulkopuolista sanelua. Korkeakoulujen, tutkimuksen ja poliittisen päätöksenteon välistä vuorovaikutusta on lisättävä. Oleellista on, että tutkimuksen arvostus nousee ja tutkittua tietoa hyödynnetään entistä paremmin päätöksenteossa. Olkoon tämä toive ja kajautus teidän suuntaan. Me poliitikot tarvitsemme tiedettä.”

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Tapio Hautamäki totesi omassa puheessaan: ”Tärkeintä, mitä Aalto tarjoaa yhteisölleen, eivät ole tilat, valmis opintosuunnitelma tai näyttävät tutkintotodistukset. Tärkeintä on se, että Aalto voi toimia yhteisön jäsenille alustana ja mahdollistajana. Juuri niistä epätyypillisistä ainekokonaisuuksista, vapaaehtoistoiminnasta ja monialaisesta yhteistyöstä syntyvät ne villeimmät innovaatiot.”

Olli Varis Aalto-professoriksi

Rehtori Ilkka Niemelä nimitti Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun rakennetun ympäristön laitoksen professorin Olli Variksen Aalto-professoriksi tunnustuksena hänen merkittävistä tieteellisistä ansioistaan ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudestaan.

Hän on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu vesi- ja ympäristöasioiden tutkija, joka on erikoistunut vesivaroihin sekä kehityksen, ympäristön ja luonnonvarojen kestävän käytön vuorovaikutukseen. Professori Varis, joka on erityisen tunnettu tutkimuksestaan Aasian kasvutalouksissa, on osallistunut aktiivisesti globaalien vesiongelmien ratkaisemiseen ja hänellä on useita asiantuntijatehtäviä Aasian yliopistoissa.

Professori Varis on julkaissut 177 artikkelia, joita on kaikkiaan siteerattu noin 3 000 kertaa. Hän on johtanut Aalto-yliopiston Sustainable Global Technologies -ohjelmaa vuodesta 2007 alkaen. Professori Olli Varis piti tilaisuudessa Aalto-esitelmän.

Avajaisissa jaettiin myös tunnustuspalkintoja yliopiston henkilöstölle. Vuoden Aalto-teoksi valittiin Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun sekä Kauppakorkeakoulun muutot Otaniemeen.Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun onnistuneesta integroitumisesta pääkampukselle palkittiin ­­Aalto-yliopistokiinteistöjen (Aalto CRE) sekä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun ja Kauppakorkeakoulun muuttotiimit. Kaikkien korkeakoulujen sijoittuminen yhteiselle kampukselle Otaniemeen on ollut Aalto-yliopiston perustamisesta saakka yksi yliopistoyhteisön keskeisiä liikkeelle panevia voimia.

Kuvat: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Kaksi miestä frakeissa seisoo lavalla mikrofonin äärellä ja puhuu sisätiloissa istuvalle yleisölle.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.