911

Uutiset

Ihmisten kritiikki vallitsevaa ruokajärjestelmää kohtaan näkyy lähi- ja luomuruuan suosiona

Tuore väitöstutkimus osoittaa, miten ihmiset haastavat vallitsevaa ruoantuotantoa ja markkinajärjestelmää hakeutumalla suoraan ruoan alkuperän luokse.
Kuvassa muutama ihminen istuu Otaniemen kampuksella. Kesäisen vihreä kuva.

Kauppatieteiden maisteri Galina Kallio tarkastelee Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa 5. lokakuuta tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan ruokapiiritoimintaa suomalaisen ruoantuotannon vallitsevan järjestelmän haastajana. Kallion laajasta etnografisesta aineistosta vuosilta 20102017 selviää, miten ruokapiiritoiminta sai alkunsa ja kehittyi uudeksi vaihdannan muodoksi. Ruokapiireissä kotitaloudet organisoituvat keskenään ja rakentavat itse suorat yhteydet maatiloille. 

“Ruokapiiritoiminta ei kumpua pelkästään ruoantuotantoon liittyvistä huolista, vaan taustalla on moninainen joukko tarpeita. Monet ihmiset kaipaavat yhteisöllisempää, oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Lisäksi monikaan ei koe voivansa vaikuttaa arjen asioihin riittävästi kuluttajina ostosten kautta tai kansalaisina äänestämällä”, Kallio sanoo.

Kallio selvitti tutkimuksessaan ruokapiirejä uudenlaisena organisoitumisen tapana. Tämän tyyppistä toimintaa on liiketaloustieteiden ja organisaatiotutkimuksen piirissä tutkittu vasta vähän. Aiempi tutkimus on keskittynyt vakiintuneiden organisaatioiden kuten yritysten ja järjestöjen tarkasteluun, vaikka markkinataloutta haastetaan monimuotoisen järjestäytymisen kautta.

”Ruokapiireissä tuotteiden arvonluonti, tuottajan ja kuluttajan perinteiset roolit sekä vaihdannan rytmi poikkeavat tavanomaisesta. Joukkoistamisen avulla ja uusien vaihdantakäytäntöjen kautta tavoitellaan yhteiskunnan pysyvää muutosta ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien vahvistamista”, Kallio kertoo. 

Kallion tutkimuksesta käy ilmi, että ruokapiirien synty heijastelee laajempia huolia nykymuotoisen ruokajärjestelmän kestämättömyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta. 

“Tällä hetkellä vallitseva ruokajärjestelmä tuottaa yli kolmasosan globaaleista kasvihuonepäästöistä. Tehomaatalouteen perustuvaan ruoantuotantoon ja globaaleihin jakeluketjuihin liittyy lukemattomia ongelmia, joista kärsivät eläimet, ihmiset sekä maaperä”, tiivistää Kallio.

Kotitaloudet muovaavat vaihdon tapoja

Kallion mukaan kasvava ilmiö heijastuu muillakin kulutuksen osa-alueilla. Markkinataloutta haastetaan vertaistalouden, jakamistalouden, yhteisötalouden ja solidaarisuustalouden keinoin. Uusien käytäntöjen synnyttäminen vaatii myös vanhasta pois oppimista ja irti päästämistä.

“Markkinatalouden ja vaihtoehtoisen talouden rytmit ovat hyvin erilaiset. Siirryttäessä pois pitkistä jakeluketjuista kohti suoria vaihdantasuhteita pitää oppia, ettei kaikkia ruoka-aineita ole saatavilla ympärivuotisesti ja -vuorokautisesti”, sanoo Kallio. ”Kun markkinataloudessa tämä nähdään helposti kuluttajan valinnanvapauden rajoittumisena, ruokapiireissä luonnonmukaisten rytmien noudattamista arvostetaan.” 

Kallion tutkimus haastaa markkina-käsitteen hallitsevuuden talouskeskusteluissa ja peräänkuuluttaa monimuotoisempaa ja -alaisempaa talouskeskustelua. ”Markkinavaihdanta on vain yhdenlainen tapa organisoida taloutta, mutta meidän pitäisi nähdä taloudellinen toiminta paljon moninaisemmin ja tunnustaa myös vaihtoehtoiset tavat organisoida taloutta”, korostaa Kallio.  

KTM Galina Kallion organisaatiot ja johtaminen -aineen väitöskirja “Näkyvät kädet – etnografinen tutkimus ruokapiiritoiminnan synnystä uudeksi vaihdannan käytännöksi” tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa perjantaina 5.10.2018.

äپٴᲹ:
Galina Kallio
galina.kallio@aalto.fi
puh. 050 589 7858

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.