911

Uutiset

IEEE-konferenssi esittelee digitalisaation mahdollistavat tekniikat

Yritykset ja sadat alan tutkijat kohtaavat tieteellisessä konferenssissa elokuussa Helsingissä.
img_20150821_095650_fi_fi.jpg

Aalto-yliopiston ja Xidianin yliopiston järjestämä tieteellinen IEEE-konferenssi vuonna 2015 houkutteli Helsinkiin lähes neljäsataa digitaalisen yhteiskunnan mahdollisuuksista ja haasteista kiinnostunutta asiantuntijaa.

Kyberturvallisuus, big data, pilvilaskenta, teollinen internet, 5G, tekoäly ja koneoppiminen ovat avainsanoja tieteellisessä IEEE-konferenssissa, jonka Aalto-yliopisto järjestää Helsingissä 21.–23. elokuuta. Konferenssi järjestetään yhtenä kolmen konferenssin kokonaisuutena.

Sadat alan tutkijat esittelevät viimeisintä tutkimustaan. Mukana ovat myös alan yritykset ja yritysten edustajat. Konferenssin yhteistyökumppanina toimiva Nokia odottaa konferenssin tuovan Suomeen huippututkijoita strategisilla fokusalueillaan 5G:ssä, esineiden internetissä sekä pilvipalveluissa. Nokia uskoo yhteistyön voimaan tulevaisuuden teknologioiden kehittämisessä, jotta ne vastaavat parhaimmalla mahdollisella tavalla yhteiskunnan tarpeisiin.

”Kumppanuutemme liittyy sisältöteemojen ja huipputiedemiesten vierailujen myötä useisiin tutkimus- ja rahoitusohjelmiin kuten 5thGear, Teollinen Internet ja Fiksu kaupunki, joiden avulla luomme muun muassa digitaalisen alustatalouden kautta valmiuksia digitalisoituvalle yhteiskunnalle ja kilpailukykyä suomalaisille yrityksille kansainvälisillä markkinoilla”, TEKESin ohjelmajohtaja Mika Klemettinen kertoo.

”Kaikki konferenssissa käsittelyssä olevat teemat ovat ajankohtaisia ja mahdollistavat digitalisaation kehityksen. Tekniikat ovat jo täällä ja kehittyvät hurjaa vauhtia tutkimuksen tason noustessa, kun myös Aasian maat tulevat vahvasti mukaan”, Aalto-yliopiston professori Raimo Kantola toteaa.

Sekä akateeminen maailma että yritykset ovat lämpimästi tervetulleita mukaan verkostoitumaan tai aktiiviksi osallistujiksi. Konferenssiin odotetaan 400 osallistujaa. Tarkempi ohjelma ja rekisteröityminen sekä konferenssin pääpuhujat ovat esittelyssä .

Yhteydenotot ja lisätietoa konferenssista:
Professori Raimo Kantola
Aalto-yliopisto
puh 040 750 1636
raimo.kantola@aalto.fi  

Aalto-yliopisto järjestää Helsingissä tieteellisen IEEE-konferenssin 21.–23. elokuuta 2017. Konferenssi järjestetään yhtenä kolmen konferenssin kokonaisuutena. Konferenssit ovat 11th International Conference on Network and System Security (NSS-2017), 17th International Conference on Algorithms and Architectures for Parallel Processing (ICA3PP-2017) ja 17th IEEE International Conference on Computer and Information Technology (IEEE CIT-2017).

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.