911

Uutiset

Hyvin suunniteltu on kokonaan tekemättä, sanoi professori Teemu Malmi

Taloudenpuolustuskurssin teemana oli yksilön ja Suomen talouden jälleenrakennus.
Professori Matti Pohjola. Kuva: Jukka Mäkelä / WOLTTI GROUP

Kauppakorkeakoulun laskentatoimen professorin Teemu Malmin mukaan talous on hyvinvointiyhteiskunnan perusta ja kaikki päätökset ovat viime kädessä taloudellisia päätöksiä. Vientiyritysten menestys on ensiarvoisen tärkeää taloutemme hyvinvoinnille.

”Meidän tulee tehdä päätöksiä ja panna ne myös toimeen. Päätöksenteko on saatava nykyistä nopeammaksi ja toimeenpano-ongelmat, jotka johtuvat meistä itsestä, pitää saada ratkaistua. Hyvin suunniteltu on vielä kokonaan tekemättä”, sanoi professori Malmi evästäessään kansanedustajia hoitamaan Suomen taloutta hyvin.

Taloustieteen professori Matti Pohjola esitteli kuulijoille suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan haasteita ja jälleenrakennuskeinoja. Haasteita on Pohjolan mukaan kolme eli markkinatalous, hyvinvointiyhteiskunta ja työmarkkinat.

”Talouskasvu on hidastunut, koska tuottavuuden kasvu on hiipunut. Tästä seuraa, että hyvinvoinnin kasvu hidastuu tulevaisuudessa, ellei tuottavuutta saada uuteen kasvuun. Hyvinvointivaltiolle tyypillinen väestön ikääntyminen kasvattaa eläkkeitä ja hoivamenoja, mistä seuraa veroasteen nouseminen. Koulutuksesta, tutkimuksesta ja kehityksestä leikkaamisesta taas seuraa, että talouskasvu hidastuu, kun kasvun tekijöistä säästetään. Työmarkkinoiden haasteena on alhainen työllisyysaste. Näin ollen verokertymä ei riitä hyvinvointivaltion rahoittamiseen”, Pohjola sanoi.

Professori Pohjolan mukaan tuottavuutta voi kasvattaa robotisaation ja digitalisaation avulla, mutta Suomi on niissä verrokkejaan, kuten Ruotsia ja Yhdysvaltoja, jäljessä.

”Korkea-asteen koulutus kuitenkin suojaa työpaikan katoamiselta ja edistää samalla uuden teknologian käyttöönottoa. Teknologian ja työn murroksessa myös työssä oppimisen merkitys korostuu. Koska uudet teknologiat eivät ole vielä vakiintuneet, koulutusta ei aina ole saatavilla.”

Talouden­puolustus­kurssi on kansanedustajien, yritysjohdon ja akateemisen maailman johtavien asiantuntijoiden huipputapaaminen. Keskiviikkona 12.9. Finlandia-talolla järjestetty kurssi oli jo neljäs laatuaan ja se toimi samalla lähtölaukauksena ensi kevään eduskuntavaaleihin. Aalto-yliopistosta tapahtumassa puhui myös emeritusprofessori Sixten Korkman ja kansanedustajien reformiesityksiä siitä, millaista myllerrystä koulutus kaipaa, olivat Aalto-yliopistosta kommentoimassa Aalto EE:n johtaja Riitta Lumme-Tuomala ja tutkijatohtori Hertta Vuorenmaa Kauppakorkeakoulusta.

Tapahtuman järjestivät yhteistyössä liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluja tarjoava 911 Executive Education (Aalto EE) ja Helsingin Sanomat. ۳ٱ𾱲ٲökumppaneina olivat Tekniikan Akateemiset, Työeläkeyhtiö Elo, Suomen Ekonomit sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Twitter: #tpk2018

Eri puolueiden kansanedustajat esittivät reformiehdotuksensa siihen, miten koulutusjärjestelmäämme pitäisi muovata.
Eri puolueiden kansanedustajat esittivät reformiehdotuksensa siihen, miten koulutusjärjestelmäämme pitäisi muovata.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.