911

Uutiset

Homeongelmien kimppuun joukkovoimalla

Sisäympäristötekniikan professori Heidi Salonen uskoo, että sisäilmaongelmat ratkeavat monitieteellisellä ja laaja-alaisella yhteistyöllä.
911 School of Engineering

Aalto-yliopisto on saanut uuden sisäympäristötekniikan professuurin. Tutkimusalue on laaja ja monitieteinen.

”Odotan innostuneena tehtävää ja sen mukana eteen tulevia uusia mielenkiintoisia haasteita”, Salonen sanoo.

Sisäympäristöön liittyvät ongelmat ovat paisuneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana räjähdysmäisesti. Huonon sisäilmaston synnyttämille terveyshaitoille altistuu päivittäin satoja tuhansia ihmisiä.

Vuonna 2012 julkaistun, eduskunnan tarkastusvaliokunnan teettämän ”Rakennusten kosteus- ja homeongelmat” -raportin (Reijula ym.) mukaan merkittävien kosteus- ja homevaurioiden esiintyvyys pien- ja rivitaloissa on noin 7–10 prosenttia ja kerrostaloissa 6–9 prosenttia kerrosalasta. Korjaukset nielevät vuosittain yli miljardi euroa.

Kosteus ja homevaurioiden lisäksi ongelmia aiheuttavat muun muassa lämmön- ja ääneneristemateriaaleista peräisin olevat teolliset mineraalikuidut ja rakennusmateriaaleista vapautuvat kemialliset yhdisteet.

Tutkittavaa piisaa

Salonen puhuu sisäilman laadusta ja siitä, kuinka siihen vaikuttaa monta eri tekijää.

”Ongelmien ratkaisemiseksi meidän pitää yhdistää moniammatillista ja monialaista osaamista. Tutkimushankkeet tulisi suunnitella niin, että niihin saadaan mukaan mahdollisimman kattavasti eri osa-alueiden taitajia. Yhden osa-alueen hallitsemien ei riitä.”

Sisäympäristötutkimukseen ja ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan ainakin rakennusfysiikan, mikrobiologian, kemian, arkkitehtuurin, lääketieteen, lvi-tekniikan, hiukkasfysiikan ja psykologian asiantuntijoita. Yritykset osallistuvat ongelmien ratkaisuun tuotekehittäjinä ja käytännön ratkaisujen toteuttajina.

Sisäilmaongelman aiheuttaja voidaan hyvässä tapauksessa paikantaa, ja päästä siitä eroon korjaustoimenpiteellä. Aina terveysoireiden aiheuttajaa ei kuitenkaan tunnisteta tai sitä ei osata edes mitata.

”Tiedetään, että ihmiset voivat sairastua kosteus- ja homevaurioiden seurauksena. Mutta sitä ei tiedetä, mikä tekijä mikrobissa oireilun aiheuttaa. Eli altisteita ja niiden vaikutuksia sekä mittaamista pitää tutkia vielä paljon.”

”Rakennustekniikalla on iso rooli ongelmien ratkaisussa ja ehkäisyssä. Tekniikka ei kuitenkaan yksinään riitä. Pitää ymmärtää sisäilman laatuun vaikuttavat tekijät ja keinot sisäilman laadun parantamiseksi, jotta pystytään suunnittelemaan ja rakentamaan oikeanlaista tekniikkaa”, Salonen sanoo.

Monitahoista työtä

Sisäilman laatu on Salosen vahvinta osaamisaluetta. Hän väitteli 2009 filosofian tohtoriksi Kuopion yliopistossa. Väitöstyössään hän tutki sisäilman epäpuhtauksia toimistorakennuksissa.

Salonen uskoo pärjäävänsä Aalto-yliopistossa hyvin insinöörien kanssa. Pohjan siihen antaa kaksi ja puoli vuotta kestänyt väitöksen jälkeinen työskentelyjakso Queenslandin teknillisessä yliopistossa Australiassa.

”Olin ainoa koulutustaustaltaan ei-tekninen henkilö teknisten ihmisten joukossa. ۳ٱ𾱲ٲö sujui hyvin ja jatkuu edelleen”, Salonen sanoo.

Salonen siirtyy Aalto-yliopistoon ղöٱlaitoksesta, missä hän on työskennellyt vuodesta 1998 lähtien, viimeksi vanhempana tutkijana ja projektipäällikkönä.

Yritysten kanssa Salonen on työskennellyt asiantuntijan roolissa muun muassa niin kutsutuissa sisäilmaryhmissä. ղöٱlaitos suosittelee yrityksiä ja yhteisöjä perustamaan sisäilmaryhmän, mikäli työpaikalla ilmenee sisäilmaongelmia.

Salonen kutsuttiin viime kesänä sisäilmayhdistyksen hallituksen jäseneksi. Tätä työtä hän jatkaa Aalto-yliopistoon siirtymisen jälkeenkin. Samoin hän jatkaa työskentelyä Rakennustietosäätiön PT17-sisäilmaluokitustoimikunnassa.

Salonen aloittaa työt sisäympäristötekniikan professorina vuoden 2015 alusta.

Yhteystiedot:

heidi.salonen@ttl.fi – heidi.salonen@aalto.fi (1.1.2015 alkaen)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.