911

Uutiset

Hevitutkijat, musiikkiteollisuuden edustajat ja artistit kohtaavat ensi kertaa Otaniemessä

Modern Heavy Metal -konferenssissa pohditaan musiikin, artistien ja kulttuurin autenttisuutta ja kaupallista houkuttelevuutta.
Modern heavy metal conference. Photo: Mikko Raskinen / 911
Modern Heavy Metal -konferenssi järjestetään Otaniemessä. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu isännöi 26.−28. kesäkuuta kansainvälistä metallimusiikin tutkimuskonferenssia – ensimmäistä kertaa uudessa rakennuksessaan Otaniemessä. Poikkitieteelliseen Modern Heavy Metal (MHM) 2019 -konferenssiin osallistuu kolmisenkymmentä puhujaa lähes 20 eri maasta. Suurin osa heistä on metallimusiikin tutkijoita, mutta joukossa on myös musiikkiteollisuuden edustajia ja artisteja.

MHM-konferenssi toteutetaan Kauppakorkeakoulussa jo viidettä kertaa. Tämän vuoden teema on Authenticity and commercial appeal eli ”Autenttisuus ja kaupallinen houkuttelevuus”.

Konferenssin perustaja ja järjestäjä, akatemiatutkija ja musiikkijohtamisen ja kulttuuriviennin dosentti Toni-Matti Karjalainen kertoo tämän vuoden esitysten tarjoavan monipuolisen ja monikulttuurisen läpileikkauksen metalli- ja populaarimusiikin tutkimukseen.

”Esitykset käsittelevät autenttisuuden ja kaupallisuuden aspekteja eri alojen tutkimuksen näkökulmasta ja tarjoavat näkökulmia eri maiden ja alueiden metallikulttuureihin, -yhtyeisiin ja -ilmiöihin. Konferenssin pääpuheenvuoroina kuullaan brittiläisen professorin Paul Carrin Sting-tutkimus ja joensuulaisen tohtorin Salli Anttosen diskurssianalyysi. Ne peilaavat autenttisuuden näkökulmia laajemmin populaarimusiikin piirissä.”

Dokumentteja, verkostoitumista ja Tuskaa

Akateemisten esitysten lisäksi luvassa on paljon monipuolista musiikkialan nykypäivää avaavaa ohjelmaa. Keskiviikko (26. kesäkuuta) huipentuu amerikkalaisen ohjaajan Bob Nalbandianin Band Vs Brand -dokumentin näytökseen. Torstain (27. kesäkuuta) päätösnumerona on puolestaan Battle BEAST -yhtyeen Eero Sipilän ja ARION-yhtyeen Lassi Vääräsen parihaastattelu. Music Finlandin kanssa järjestetyssä paneeli ja verkostoitumistilaisuudessa ääneen pääsevät Music Finlandin kansainväliset kutsuvieraat. Perjantain (28. kesäkuuta) päätöspaneelin osallistujina ovat puolestaan STAM1NA-yhtyeen kitaristi Pekka Olkkonen, HUMAVOID-yhtyeen kosketinsoittaja Suvimarja Halmetoja, brittiläisen INCENDIA MUSIC -yhtiön omistaja Lulu Davis ja ROCKFEST-tapahtuman tuottaja, agentti ja manageri Toni Törrönen.

Aiheiden puintia voi sujuvasti jatkaa Helsingin Suvilahdessa 28.−30. kesäkuuta järjestettävällä Tuska-festivaalilla, josta on vuosien myötä muodostunut yksi maailman suurista metallimusiikin tapahtumista. Tuska on myös MHM-konferenssin yhteistyökumppani.

äپdz:
Akatemiatutkija Toni-Matti Karjalainen
p. 050 357 4047
toni-matti.karjalainen@aalto.fi

#mhmconf2019 #aalto

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.