911

Uutiset

Helsinki GSE:n Tilannehuone: Koronatartunnat ovat kohdistuneet Suomessa voimakkaimmin kaikkein pienituloisimpiin

Suurimmassa riskissä ovat terveydenhuollon ammattilaiset, selviää Tilannehuoneen raportista.
Kauppakorkeakoulu ulkopäin kuvattuna lumisissa maisemissa. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Kauppakorkeakoulu. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Koronatartunnat ovat kohdistuneet Suomessa voimakkaimmin kaikkein pienituloisimpiin, kertoo Helsinki GSE:n tuore raportti. Tartuntoja on havaittu kuitenkin paljon myös suurituloisimmassa ryhmässä. Keväällä koronatartuntoja havaittiin eniten kaikkein suurituloisimmassa ryhmässä, kun taas syksyllä tartunnat ovat kohdistuneet erityisesti kaikkein pienituloisimpiin. ”Vaikka tarkastelusta jätettäisiin pois opiskelijat, alin tulodesiili erottuu tartuntamäärissä selvästi seuraavista tulodesiileistä”, kertoo Tilannehuoneen terveystyöryhmää johtava, Turun yliopiston professori Mika Kortelainen.

Korkeimman suoritetun koulutustason mukaan tarkasteltuna koronatartuntoja on havaittu suhteellisesti enemmän ylemmän korkea-asteen tutkinnon suorittaneilla kuin alemman koulutusasteen suorittaneilla. Syksyllä toisen asteen tutkinnon suorittaneiden koronatartunnat ovat kuitenkin olleet lähes samalla tasolla kuin ylemmän korkea-asteen suorittaneilla. ”Absoluuttisissa tartuntamäärissä toisen asteen koulutuksen saaneet ovat suurin tartunnan saanut ryhmä, mutta suhteellinen tarkastelu näyttää, että sekä keväällä että syksyllä koronatartuntoja on havaittu suhteellisesti eniten korkeimmin koulutetuilla”, avaa Kortelainen raportin lukuja.

Raportti tuo esille myös koronatartuntojen määrät eri ammattiryhmissä. Koronatartuntojen absoluuttisissa ja suhteellisissa määrissä havaitaan selviä eroja ammattiryhmittäin. ”Tuloksiin vaikuttavat kuitenkin myös monet työpaikasta riippumattomat taustatekijät ja testauskäytännöt”, tähdentää Kortelainen. Tiettyjen taustatekijöiden huomioinnin jälkeen, suurimmat riskit koronatartunnoille havaitaan olevan hoitotyön erityisasiantuntijoilla, sairaanhoitajilla, lähihoitajilla sekä muilla terveydenhuollon ammattilaisilla. Tulosten mukaan myös maalareilla ja rakennuspuhdistajilla on suuri riski, mutta tähän arvioon liittyy huomattavaa tilastollista epävarmuutta. ”Tulee myös huomioida, että näiden tietojen perusteella emme pysty välttämättä päättelemään, mistä tartunnat ovat peräisin”, korostaa Kortelainen.

Voit tutustua raporttiin tarkemmin osoitteessa:  ()

äپٴᲹ:
Mika Kortelainen
+358 50 308 2642
mika.kortelainen@utu.fi

Tilannehuone on Helsinki GSE:n yhteistyössä VATT:n kanssa keväällä 2020 perustama koronatalouden tutkimusryhmä, jossa toimii yli 20 tutkijaa taloustieteen eri alueilta. Helsinki GSE:n lisäksi mukana on tutkijoita Turun yliopistosta, VATT:sta, THL:stä ja Tilastokeskuksesta. Tilannehuone yhdistää viranomaisten, kuten Kelan, Tilastokeskuksen, ministeriöiden ja esimerkiksi verottajan, tuottamia rekisteriaineistoja laajasti ja ajantasaisesti ennennäkemättömällä tavalla. Tilannehuoneen tuottamat raportit auttavat päätöksentekijöitä niin valtiolla, kunnissa kuin yrityksissä ymmärtämään, miten korona ja sen vastatoimet vaikuttavat yhteiskunnassa. Tilannehuoneen raportit ovat luettavissa osoitteessa .

Helsinki Graduate School of Economics on Aalto-yliopiston, Hankenin ja Helsingin yliopiston yhteinen taloustieteen huippuyksikkö, jonka tehtävä on kouluttaa, tuottaa korkeatasoista tutkimusta ja hyödyttää yhteiskuntaa – niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.