911

Uutiset

Helsinki Euroopan neljänneksi paras kaupunki digiyrityksille

Aallolla ja VTT:llä on European Digital City Indexin mukaan merkittävä rooli teknologian, designin ja liiketalouden osaamisen yhdistäjinä.
Kuva: Visit Helsinki/ Jussi Hellsten

ԲԴDZپDzääپö kokoama indeksi mittaa, kuinka hyvin Euroopan kaupungit tukevat digitaalisia yrityksiä niiden toiminnan alkuvaiheessa ja toisaalta skaalautumisvaiheessa.

Helsinki sijoittui indeksissä neljänneksi heti Lontoon, Tukholman ja Amsterdamin jälkeen. Sijoitus oli erinomainen lähes kaikilla indeksin ulottuvuuksilla. Nesta nostaa esiin etenkin Aalto-yliopiston ja teknologian tutkimuskeskus VTT:n merkityksen alueelle. ”Aalto-yliopistolla ja VTT:llä, jotka molemmat ovat suuria, monilaisia tutkimusinstituutioita, on tärkeä rooli syvällisen teknologiaosaamisen, designin ja liiketalouden osaamisen yhdistäjinä.”

Myös elektroniikkajätti Nokian huippuvuodet auttoivat luomaan alueelle vahvan ITC- ja ohjelmisto-osaamisen perustan. Helsingin seudulla on tarjolla osaavaa työvoimaa, ja lisäksi valtio tukee innovaatiotoimintaa vahvasti. 

Indeksin mukaan helsinkiläisiä yrityksiä nimetään säännöllisesti maailman innovatiivisimpien startup-yritysten joukkoon. Helsingin alueella on maailman johtavien peliyhtiöiden, kuten Supercellin ja Rovion lisäksi noin 90 pelialan yritystä. Muita merkittäviä startup-aloja ovat esimerkiksi ohjelmistot ja digitaaliset palvelut, terveysteknologia, sekä ympäristö- ja energiateknologia ja -palvelut.

Nykyisin Helsingin alueella toimii yli 500 teknologia-alan startup-yritystä sekä lukuisia yrityshautomoita ja kiihdyttämöohjelmia.

Lue lisää:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Monika Liikamaa vasemmalla, opiskelijat Malhar Bagi ja Tina Suomi haastattelevat
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

”Töihin täytyy tarttua ja rima pitää asettaa korkealle”

Monika Liikamaa on aloittanut Kauppakorkeakoulussa johtavana työelämäasiantuntijana.
yrittäjyyden lehtori Antti Lähtevänoja
Opinnot Julkaistu:
Seitsemän ihmistä pitelee suuria shekkejä PORT_2026 Innovation Challenge -tapahtumassa. Shekit joukkueille NEXOS ja KOWI.
Mediatiedotteet Julkaistu:

PORT_2026 kokosi Aalto-yliopiston opiskelijat ratkaisemaan kulttuurin, median ja ilmaston haasteita

Lähes 60 Aalto-yliopiston opiskelijaa osallistui PORT_2026-innovaatiokilpailuun, jossa he kehittivät ja esittelivät ratkaisuja kulttuuriin, mediaan ja ilmastoon liittyviin haasteisiin.