911

Uutiset

Helsingissä tarvittaisiin vähintään 5000 keskisyvää energiakaivoa kaukolämmön energiatarpeeseen – tutkijat peräänkuuluttavat lisäselvityksiä

Kun keskisyviä energiakaivoja harkitaan kaupunkien kaukolämmön tuottajiksi, tulisi tarkastella yksittäisen kaivon sijasta jo olemassa olevaan kaukolämpöjärjestelmään kytkettyjä kaivokenttiä.
Otakaari 1, kuva: Mikko Raskinen.
Kuva: Mikko Raskinen.

Keskisyvien eli 2-3 kilometrin syvyyteen porattavien energiakaivojen toiminta energialähteenä perustuu pitkälti maaperän lämpötilagradienttiin eli siihen, miten nopeasti lämpötila kasvaa, kun mennään syvemmälle maaperään. Mitä pienempi lämpötilagradientti, sitä syvemmälle tarvitsee porata.

Tuliperäisillä alueilla kuten Islannissa ja Kaliforniassa lämpöä saadaan läheltä maanpintaa, mutta Suomessa kallioperän lämpötila saavuttaa 40-50 astetta vasta noin kahden kilometrin syvyydessä johtuen maankuoren paksuudesta ja heikosta lämmönjohtavuudesta. Samasta syystä syvälämpö on ihmisen eliniällä mitattuna uusiutumatonta: energiakaivoilla on mitoituksesta riippuva käyttöikä. Kaivoihin tulee uutta energiaa Maan kuumasta keskustasta varsin hitaasti. Lämpövuo on lämpövirta pinta-alayksikköä kohden ja sen suuruus on vain noin 0.05 W/m^2, kun maan pintakerroksia lämmittävä auringon lämpövuo on suuruusluokkaa 100 W/m^2.

”Keskisyvien energiakaivojen pitkän aikavälin potentiaalia tulisi tutkia lisää”, sanoo akatemiatutkija ja fyysikko Eero Hirvijoki.

Tiedon puute kiusasi fuusioreaktoreihin ja plasmafysiikkaan erikoistunutta Hirvijokea niin paljon, että hän päätti selvittää asiaa yhdessä lehtori David Pfefferlén ja professori Manasvi Lingamin kanssa.

Yksittäisen kaivon sijaan tutkimuksessa tarkasteltiin laajaa kaivokenttäkokonaisuutta. Tämä paljasti yhteyden kaivojen eliniän, tehon, syvyyden ja yksittäiselle kaivolle tarvittavan pinta-alan eli alueelta saatavan tehotiheyden välillä.

"Kaupungit ovat tiiviitä keskuksia. Kun arvioidaan keskisyvien energiakaivojen potentiaalia, tarvittava tehotiheys ja kaivon syvyys yhdessä määrittävät mahtuuko niitä annetulle alueelle riittävästi ja ovatko ne käyttökelpoisia riittävän pitkään. Watit per neliömetri ratkaisevat", Hirvijoki sanoo.

Tavoiteltaessa taloudellisuutta kaivoja halutaan porata mahdollisimman pieni lukumäärä. Ison kaivokentän tarkastelu kuitenkin osoittaa, että käyttöikä laskee yksikkötehon kasvaessa.

"Jos esimerkiksi halutaan, että kaivokentältä saadaan keskimäärin 30 W neliömetriltä, ja yksikkökooksi valitaan kolme kilometriä syvä kaivo, josta otetaan 200 kW:n teho, jää käyttöikä 50 vuoteen. Mikäli yhdestä kaivosta otettava teho pudotetaan 100 kW:iin, kasvaa käyttöikä 120 vuoteen. Tällöin tarvittava kaivojen lukumäärä kuitenkin tuplaantuu."

Mitoitusongelma on siis moniulotteinen. Esimerkin kaivoja Helsingin lämmittämiseen tarvittaisiin noin 5000 tai 10000 kappaletta yksikkötehosta riippuen.

"On ajateltu, että tämä olisi helppo vaihtoehto, mutta kaivojen lukumäärä vaatii myös aikaa poraamiseen. Yhden yön aikana energiamurros ei tapahdu", Hirvijoki sanoo.

Hirvijoki toivoo, että muutkin innostuisivat tutkimaan energiakaivojen potentiaalia.

"Olisi tärkeää tarkastella miten keskisyvät kaivot toimivat kausivarastoinnissa. Kesällä pienemmän kulutuksen aikaan energiakaivoa voi ladata muilla tavoin tuotetulla kaukolämmöllä. Talvella kulutuspiikkejä voisi sitten tasata hyödyntämällä kesän aikana varastoitua lämpöä. Ainakin kaukolämpöjärjestelmän kapasiteettikerroin paranisi."

Hirvijoen kanssa Helsingin energiakaivomitoitusta tutkinut David Pfefferlé on matematiikan ja tilastotieteen lehtorina Australiassa ja Manasvi Lingam työskentelee avaruusbiologian apulaisprofessorina Yhdysvalloissa. Kolmikko tutustui toisiinsa työskennellessään Princetonin yliopistossa.

Artikkeli: 

äپٴDz:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.