911

Uutiset

HeatStock jaetulle ykkössijalle Helsinki Challenge -ideakilpailussa

Aalto-vetoisen tiimin kehittämä materiaali varastoi lämpöenergiaa.

Aalto-yliopiston johtama tiimi HeatStock on saanut jaetun ensimmäisen palkinnon tiedepohjaisessa Helsinki Challenge -ideakilpailussa. Tiimi jakoi voiton Helsingin yliopiston johtaman tiimi iCombinen kanssa. Kilpailun tavoitteena on löytää uusia tiedepohjaisia ratkaisuja maailman kiperimpiin ongelmiin. Voittosumma 375 000 euroa on tarkoitettu ratkaisun toteuttamiseen ja se jaetaan kahden tiimin kesken.

HeatStock-tiimiä johtaa Aalto-yliopiston konetekniikan laitoksen tutkija Ari Seppälä. Tutkijaryhmä on kehittänyt materiaalin, jonka avulla voi varastoida lämpöenergiaa pitkiksi ajoiksi ja vapauttaa sitä hallitusti. Ratkaisu tukee uusiutuvien energiamuotojen käyttöä, lisää teollisuusprosessien energiatehokkuutta ja säästää luonnonvaroja.

Lämpöä otetaan talteen esimerkiksi kesäaikana rakennuskohtaisilla aurinkokerääjillä tai teollisuuden ja voimaloiden hukkalämmöstä. Lämpö voidaan käyttää talvella asuintalojen ja muiden rakennusten lämmittämiseen, teollisuusprosesseihin tai pienimuotoisemmin esimerkiksi auton moottorin esilämmitykseen. Uusi materiaali tarjoaa valtavia mahdollisuuksia ja materiaaliin voi tallettaa lämpöä periaatteessa ikuisesti.

Konsta Turunen (vas.) ja Salla Puupponen tarkkailevat materiaalin käyttäytymistä eri lämpötiloissa. Kuva Aalto-yliopisto.

Tiimiin kuuluvat sen vetäjän Ari Seppälän ä Salla Puupponen, Konsta Turunen, Olli Vartia ja Kari Saari Aalto-yliopistosta, Leena Hupa ja Daniel Lindberg Åbo Akademista, Kirsi Jouppila Helsingin yliopistosta sekä Ilkka Hippinen ja Kati Laakso Motivasta.

”Tämä jaettu voitto on aivan upea juttu, suurkiitos koko tiimille ja Helsinki Challengen järjestäjille”, Ari Seppälä iloitsee.

”Kehittämämme materiaali  vaatii vielä jatkotutkimusta, se toimii täydellisesti nyt pienessä koossa, vesipisaran kokoluokassa. Käytännön sovelluksiin materiaali olisi hyvä skaalata toimimaan vaikkapa sadan gramman suuruisina yksiköinä. Tällöin useasta pienestä materiaaliyksiköstä voitaisiin helposti muodostaa suuriakin varastokokoja. Määrän kasvattamiseen kytkeytyy vielä heikosti tunnettuja fysikaalisia ilmiöitä. Palkintoraha auttaa meitä viemään tätä tärkeää kehitystyötä eteenpäin ja pääsemään pilotointivaiheeseen”, Seppälä toteaa.

HeatStock-tiimin johtaja TkT Ari Seppälä työskentelee tutkijana Aalto-yliopiston konetekniikan laitoksella termodynamiikan ja polttotekniikan tutkimusryhmässä. Kuva Meeri Utti.

”HeatStockin monitieteinen tiimi on tehnyt hienoa työtä. Heidän kehittämänsä materiaali on erinomainen osoitus tieteen mahdollisuuksista: yliopistot tuottavat punnittua tietoa ja tutkimukseen perustuvia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin”, sanoo Aalto-yliopiston vararehtori Tuija Pulkkinen.

Helsinki Challenge -kilpailuun jätettiin 110 kilpailuhakemusta, joista esikarsintavaiheen tuomaristo valitsi 20 semifinalistia kiihdyttämöohjelmaan. Kesäkuussa 2017 valittiin finaaliin seitsemän tiimiä. Aalto-yliopisto oli mukana järjestämässä kilpailua, ja yliopiston tutkijoita on HeatStockin ä mukana muissakin tiimeissä.

Uuden materiaalin perusraaka-aineena on ksylitolin tapainen sokerialkoholi, jonka lämpöfysikaalista käyttäytymistä muutetaan polymeerin avulla. Kuva Konsta Turunen.

äپٴᲹ:

Senior Scientist Ari Seppälä, Aalto-yliopisto, 050 441 2110, ari.seppala@aalto.fi
Voittajan ja muiden Helsinki Challenge -finalistitiimien kuvat, kuvaukset ja yhteystiedot:

Helsinki Challenge -kilpailu:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.