911

Uutiset

Hankkija, hajauttaja vai jokin muu? Näin Suomen 309 kuntaa ovat järjestäneet sote-palvelunsa

Tutkimustulokset ja käytännön kokemukset sote-palvelujen yksityistämisen kannattavuudesta ovat ristiriitaisia.
Kuvituskuva, askelia: Aalto-yliopisto / Kristian Presnal
Kuva: Aalto-yliopisto / Kristian Presnal

Tuore tutkimus osoitti, ettei tiukka kahtiajako julkisen tai yksityisen sektorin tuottamien palveluiden välillä vastaa todellisuutta – eikä palvelujen yksityistäminen tuo automaattisesti kustannussäästöjä. Keskittäminen sen sijaan kannattaa: suurilla kunnilla ja kuntayhtymien kautta palvelut tuottavilla kunnilla kustannukset ovat usein muita alhaisemmat.

Tutkimustulokset ja käytännön kokemukset sote-palvelujen yksityistämisen kannattavuudesta ovat ristiriitaisia.

Siksi Aalto-yliopiston professori Katri Kauppi ja Helsingin yliopiston tutkijatohtori Suvituulia Taponen halusivat selvittää perusteellisesti, kuinka sote-palveluja käytännössä järjestetään Suomen kunnissa ja miten kustannukset eroavat eri palvelujen tuotantotapojen välillä. Tutkimusta varten he analysoivat, miten kymmenen eri sotepalvelun tuotanto oli järjestetty Suomen 309 kunnassa vuosina 2016–2019 ja oliko tuotantotavalla yhteyttä kunnan kokoon, taajama-asteeseen ja väestörakenteeseen tai palvelujen kustannuksiin.

”Tutkimus osoitti, että yksikään kunta ei nojaa sote-palveluissaan puhtaasti julkiseen tai yksityiseen tuotantoon, vaan tapoja yhdistellään ja samaakin palvelua voidaan tuottaa eri tavoin”, Katri Kauppi sanoo.

Sote-palveluiden järjestäminen Suomen kunnissa, kartta
Kunnat yhdistelevät joustavasti julkista ja yksityistä tuotantoa, yhteistyötä toisten kuntien kanssa sekä palvelujen ostamista isäntäkunnilta. Kuva: Katri Kauppi ja Suvituulia Taponen

Analyysin pohjalta Kauppi ja Taponen jakoivat kunnat viiteen ryhmään:

1. Kumppanit
Kunta hankkii palvelut pääasiallisesti kuntayhtymältä, tyypillisesti noin 95-prosenttisesti.

2. Täydentäjät
Kunta täydentää omaa palvelutuotantoaan ostamalla palveluja pääasiallisesti yksityiseltä sektorilta ja muilta kolmansilta osapuolilta. Nämä kunnat ostavat yrityksiltä esimerkiksi vammaisten asumispalveluista keskimäärin 42 prosenttia ja päihdehuollon erityispalveluista 43 prosenttia. Tässä ryhmässä lastensuojelun palveluita ostetaan paljon, noin 72 prosenttia palvelutuotannosta. Luvut ovat keskiarvoja vuoden 2019 datasta.

3. Hankkijat
Hankkijat ovat pieniä, alle 20 000 asukkaan kuntia, jotka on velvoittanut tekemään palvelutuotannossa yhteistyötä. Nämä kunnat ostavat merkittävän osan palveluistaan niin sanotuilta isäntäkunnilta. Tuotantotavat vaihtelevat palvelukohtaisesti. Oman tuotannon lisäksi tuotantotapoja ovat ostot kuntayhtymiltä, kunnilta ja yrityksiltä.  

 4. Yksityistäjät
Hyvin pienet kunnat tuottavat omia palveluja vain vähän. Ne ostavat merkittävän määrän palveluistaan yrityksiltä ja osin muilta julkisilta toimijoilta. 

5. Hajauttajat
Hajauttajilla tuotantotavat vaihtelevat muita kuntia enemmän yksittäisten tuotantotapojen välillä, eikä selvästi hallitsevaa muotoa löydy. Pitkäaikaisaineistoa tarkasteltaessa moni kunta siirtyi joko hajauttajien ryhmään tai siitä pois. Hajauttajat ovat todennäköisesti muutosvaiheessa olevia kuntia ja hajauttaminen on osa välivaihetta, jossa kunnat ovat siirtymässä jostain ensin mainituista neljästä mallista toiseen.

Tutkimusaineisto kerättiin kuntatasolla. Aineisto saattoi esimerkiksi osoittaa, että kunta osti 90 prosenttia tietystä palvelusta kuntayhtymältä. Data ei kuitenkaan kertonut, miten kuntayhtymä oli tuottanut palvelunsa. 

Kustannuserot luultua pienempiä

Yksityistäjiä lukuun ottamia lähes kaikkien kuntien palvelutuotanto nojaa tuotantotapojen yhdistelmään. Kunnat yhdistelevät joustavasti julkista ja yksityistä tuotantoa, yhteistyötä toisten kuntien kanssa sekä palvelujen ostamista isäntäkunnilta.

Tilastollisesti merkitseviä eroja palvelutuotannon kustannuksissa löytyi. Erot eivät kuitenkaan olleet yhtä merkittäviä kuin julkisen keskustelun vastakkainasettelujen perusteella voisi olettaa. Täydentäjät ja kumppanit pystyivät useissa palveluissa muita alhaisempiin kustannuksiin, mutta eivät kaikissa palveluissa. Vuonna 2019 esimerkiksi keskimääräinen asukaskohtainen kustannus terveydenhuollon avohoidon palveluista oli täydentäjillä 461 euroa  ja kumppaneilla 486 euroa, kun se hajauttajilla oli 569 euroa. Taustalla on todennäköisesti täydentäjäkuntien muita kuntia keskimäärin isompi koko ja kumppaneilla keskittämisestä saadut kustannusedut.

Tuotantomallin lisäksi kustannuseroja selittää myös ikärakenne: täydentäjien väestö on keskimäärin muita kuntia nuorempaa. Suurimmat sote-kustannukset olivat hajauttajakunnilla, mitä voivat selittää palvelun tuotantomuotojen siirtymävaiheeseen mahdollisesti liittyvät kulut ja päällekkäiset toiminnot.

”Tutkimustulokset tukevat ajatusta keskitettyjen palvelujen kustannustehokkuudesta. Kun vertailimme eri palvelujen asukaskohtaisia kustannuksia, tilastollisesti merkittävästi alempia kustannuksia löytyi eniten täydentäjiltä eli suurilta kunnilta, sekä kumppaneilta, jotka olivat koonneet usean kunnan asukasvolyymit yhteen kuntayhtymässä. Keskitettyjen palvelujen kustannustehokkuus onkin yksi 1.1.2023 aloittavien hyvinvointialueiden tavoitteista”, Suvituulia Taponen sanoo.

Tutkijat korostavat, että uusista hyvinvointialueista etenkin ne, joiden pohjalla ei ole kuntayhtymää, aloittavat toimintansa muutosvaiheessa. Tällöin palvelutuotanto voi olla kalleimmillaan. Tuotantokustannusten näkökulmasta murrosvaiheesta pitäisi pyrkiä nopeasti eteenpäin, kohti täydentäjien tai kumppanien toimintamallia.

Linkki tutkimukseen:

äپٴDz:
Katri Kauppi
Professori
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Tieto- ja palvelujohtamisen laitos
puh. 050 401 7112
katri.kauppi@aalto.fi

Suvituulia Taponen
Tutkijatohtori
Helsingin yliopisto
Lääketieteellinen tiedekunta
ja Hankkinen Oy:n perustajaosakas
puh. 040 762 9508
suvituulia.taponen@hankkinen.fi

Tieto- ja palvelujohtamisen laitos

Tieto- ja palvelujohtamisella viitataan tiedon ja digitaaliteknologian luovaan hyödyntämiseen liiketoiminnassa ja siirryttäessä teollisesta tuotannosta palveluvoittoiseen tuotantoon.

Lue lisää
Two business students, one is holding a laptop, discussing with the Professor after his lecture. Another group of students talk in the background.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.