911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Gerhard Fink puurakenteiden apulaisprofessoriksi Aalto-yliopistoon

Professori Fink keskittyy aiempaa lujempien ja kestävämpien puurakenteiden suunnitteluun.

Dr Gerhard Fink (s. 1982) on nimitetty apulaisprofessoriksi (Assistant Professor) Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakouluun, rakennustekniikan laitokselle ajalle 1.1.2016–31.12.2019. Professuurin ala on puurakenteet.

Gerhard Finkin tutkii puurakenteiden materiaaleja ja lujuusteknisiä kysymyksiä sekä rakenteiden luotettavuustarkasteluja. Aalto-yliopistossa professori Fink keskittyy innovatiivisten ratkaisujen tuomiseen puualalle sekä aiempaa lujempien ja kestävämpien puurakenteiden suunnitteluun. Lisäksi hän tulee kehittämään arkkitehtuurin ja insinööritieteiden välistä Aalto Wood -yhteistyötä, sekä yhteistyötä teollisuuden, kiinteistönomistajien ja alan viranomaisten kanssa.

– Pyrimme uuden professuurin kautta vahvistamaan tutkimuksen suhdetta  elinkeinoelämään, edistämään puualan ja yritysten verkostoitumista sekä parantamaan työllisyyttä ja viennin edellytyksiä, kertoo Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Gary Marquis. Aalto-yliopiston tavoitteena on lisätä puurakentamisen asiantuntemusta Suomessa sekä puutuoteratkaisujen käyttöä pitkäjänteisen akateemisen tutkimuksen ja opetuksen avulla, hän lisää.

Gerhard Fink on työskennellyt ETH Zürichissä (Eidgenössische Technische Hochschule Zürich) vuodesta 2009 lähtien, aluksi tutkimusassistenttina ja sittemmin tutkijana. Vuodesta 2015 lähtien hän on työskennellyt tutkijana ja projektijohtajana Empan (Swiss Federal Laboratories for Materials Science and Technology) materiaalitieteen ja -tekniikan laboratoriossa. Hän on luennoinut puusta ja puukomposiiteista ETH Zürichissä vuodesta 2014 alkaen.

Gerhard Fink valmistui diplomi-insinööriksi Grazin teknillisestä yliopistosta vuonna 2008. Hän väitteli tohtoriksi rakennustekniikan alalta vuonna 2014 ETH Zürichin  rakennustekniikan instituutissa. Väitöskirjan aiheena oli Influence of varying material properties on the load-bearing capacity of glued laminated timber.

Yhteystiedot:

Gerhard Fink
gerhard.fink@empa.ch

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.