911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Future of Aalto ARTS - yhteisöllinen visio

Miltä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tulevaisuus näyttää? Mitä meidän on tehtävä yhdessä, jotta kuljemme kohti päämääräämme?
Lähikuva abstraktista kankaasta, jonka päälle on lisätty teksti 'Future of Aalto ARTS - Get to know our vision'.
Biohajoavat kimaltavat puukiteet mekossa, jonka ovat luoneet Aallon opiskelijat Noora Yau, Anna Semi ja Konrad Klockars. Kuva: Mikko Raskinen

Aalto-yliopiston elävän strategian periaate tarkoittaa, että myös Aallon korkeakoulut tarkastelevat tehtäväänsä, arvoja ja tapaansa toimia säännöllisesti koko yhteisön voimin. Vuonna 2019 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun yhteisö aloitti yhteisen pohdinnan koulun tulevaisuudesta. Tarkoituksena oli oppia toisiltamme ja kerätä kollektiivisia oivalluksia. Ei kontrolloimalla, vaan edistämällä luovaa kaaosta voimanamme. Tämä työ on jatkuvaa, ja viimeisin uudelleenarviointi tehtiin syyskaudella 2024. Tarkastelemme näitä valintoja säännöllisesti koko yhteisön voimin myös jatkossa.

Tällä hetkellä maailma on keskellä ekologista, teknologista, sosiaalista ja taloudellista muutosta, joka muuttaa elämäntapamme perusteellisesti. Muutos on mittakaavaltaan ja monimutkaisuudeltaan ennenkokematon. Jotta voisimme vastata tähän muutokseen liittyviin haasteisiin, tarvitsemme uutta ajattelua sekä uudenlaisia, konkreettisia ratkaisuja.

Koulumme tarjoaa näitä ratkaisuja muuttuvaan maailmaan. Arvomme ja tapamme toimia ohjaavat pitkän aikavälin suuntaa, ja valitsemme ne kehityskohteet ja -toimet, jotka parhaiten vievät kohti päämääräämme.

Tule mukaan tutkimaan näitä ajatuksia lisää! (Visiomme on tällä hetkellä luettavissa vain englanniksi.)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen

Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa