911

Uutiset

Finaviasta Kauppakorkeakoulun Premium Partner

Kaksivuotisella kumppanuussopimuksella tähdätään laaja-alaisen yhteistyön rakentamiseen useilla eri osa-alueilla.
Ihmisiä lentokentällä -kuvituskuva

Kauppakorkeakoulun uusimman kumppanuusyrityksen Finavian lentoasemaverkostoon kuuluu 21 lentoasemaa eri puolilla Suomea. Finavia palvelee suomalaisia ja kansainvälisiä kuluttajia kehittämällä yhteyksiä yhteistyössä lentoyhtiökumppaneiden kanssa sekä ylläpitämällä lentoasemia ja lentoliikenteen tarvitsemaa infrastruktuuria, jotta matkustaminen olisi mahdollisimman sujuvaa.  

Tällä hetkellä Finavialla on meneillään sen historian suurin, miljardin euron investointi- ja kehitysohjelma. Suurin osa siitä kohdistuu jo tälläkin hetkellä Pohjois-Euroopan johtavaksi kaukoliikennekentäksi valitun Helsinki-Vantaan vahvistamiseen ja laajentamiseen.

”Kehitysohjelmamme synnyttää Helsinki-Vantaalle 5 000 uutta, pysyvää työpaikkaa. Mittavan kehitysohjelman lisäksi Finavian toiminnassa painottuu poikkeuksellisen laadukkaan asiakaskokemuksen rakentaminen”, kertoo Finavian henkilöstöjohtaja Kaarina Soikkanen. ”Nyt aloitettu yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa on meille tärkeää, sillä tulemme yhtiönä tarvitsemaan tulevaisuudessa hyvin monen tyyppistä ja myös aivan uudenlaista, innovatiivista osaamista Finaviaan.”

Monipuolisuus on valttia

Myös Kauppakorkeakoululle nyt solmittu kumppanuus on loistava lisä partneriportfolioon.

”Toivotamme Finavian lämpimästi tervetulleeksi mukaan partneriohjelmaan”, sanoo Kauppakorkeakoulun ulkoisista suhteista vastaava Jonna Söderholm. ”Odotamme innolla millaiseksi yhteistyö rakentuu, sillä meillä on useita yhteisiä teema-alueita, joita sekä Aalto-yliopisto että Finavia haluavat toiminnassaan painottaa. Näitä ovat esimerkiksi vastuullisuus, kansainvälisyys, asiakkuuksien kehittäminen sekä ICT:n mukanaan tuomien uusien innovaatioiden kiihdyttäminen ja hyödyntäminen.”

Lentoliikenne on iso työllistäjä

Finavian lentokentät tarjoavat jo nyt ja tulevat tarjoamaan, meneillään olevan kehitysohjelman myötä, työtä tuhansille. Kauppatieteilijöitä kiinnostaa luonnollisesti koko toimialaan liittyvä bisnes ja se, millaisia työtehtäviä ala juuri heille tulevaisuudessa tarjoaa. Finavia osallistuikin Aalto-yliopiston kesätyöpäivään ensimmäistä kertaa tammikuussa ja kokemus oli positiivinen:

”Messuständillämme kävi mukavasti opiskelijoita ja oli ilo kertoa heille Finaviasta ja monipuolisista uramahdollisuuksistamme”, iloitsee HR Partner Sari Karjalainen.

Partneriohjelman kautta yritykset pääsevät tekemään pitkäjänteistä yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa monella eri osa-alueella. Työnantajamielikuvan kehittäminen, opetukseen osallistuminen, tutkimusyhteistyö esimerkiksi opiskelijaprojektien yhteydessä sekä vierailuluennoitsijana toimiminen ovat kaikki esimerkkejä mahdollisista yhteistyön tavoista. Tällä hetkellä ohjelman piirissä on 13 yritystä.

äپٴᲹ:
Anne Salonvaara
Senior Manager, Corporate Relations
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
anne.salonvaara@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.