911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Financial Times: Aalto EE paransi sijoitustaan yhä kiristyvässä kilpailussa

Aalto EE:n globaali sijoitus oli tänä vuonna 47, joten se koheni yhdellä viimevuotisesta.

911±¬ÁÏÍø Executive Education (Aalto EE) paransi sijoitustaan maailman 50 parhaan liikkeenjohdon valmentajan joukossa Financial Times -lehden vuosittaisessa selvityksessä. Aalto EE:n vahvuuksia ovat kansainvälisyys, vaikuttavat oppimismenetelmät sekä valmennusten laatu.

Aalto EE toteutti viime vuonna yhteensä 96 yrityksille ja yhteisöille räätälöityä valmennusohjelmaa. Avoimissa johdon ohjelmissa puolestaan oli yli 1 700 osallistujaa. Financial Timesin mukaan Aalto EE:n tarjoamissa oppimismenetelmissä yhdistyvät monipuolisella tavalla käytännön osaaminen ja akateeminen tieto. Osallistujat kokivat saavuttaneensa hyvin asetetut tavoitteet sekä oppineensa uusia, omassa työssään hyödynnettäviä taitoja.

Asiakkaat arvostivat Aalto EE:n valmentajien osaamista ja ohjelmakokonaisuuksien johdonmukaisuutta. Viime vuosien tapaan selvityksessä nousi esiin myös Aalto EE:n kansainvälisyys ja globaali partneriverkosto, johon kuuluu mm. strateginen kumppani, espanjalainen huippukoulu ESADE.

– Jatkuvasti kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa sijoituksemme hienoinen parantuminen on kannustava uutinen. Financial Timesin vuotuiset arvioinnit ovat meille tärkeä, joskaan eivät ainoa, suoritusmittari. Kisan kovuudesta kertoo se, että olemme maailman kärkipeleissä edelleen ainoa suomalainen toimija. Asemamme viidenkymmenen parhaan joukossa on myös asiakkaille takuu siitä, että sisällöt, menetelmät ja valmentajat ovat korkeinta kansainvälistä tasoa, toteaa 911±¬ÁÏÍø Executive Education Oy:n toimitusjohtaja, professori Pekka Mattila.

FT Executive Education -selvityksessä arvioidaan erikseen ns. avoimet valmennukset ja yrityksille räätälöidyt ohjelmat. Kokonaissijoitus perustuu näiden kahden kategorian yhteistulokseen. Arviointi perustuu sekä asiakkaiden antamaan palautteeseen että instituutioiden tuottamaan tilastoaineistoon. Financial Times julkaisee selvityksessään vain 50 parhaan liikkeenjohdon kehittäjän arviot. Kaikkiaan maailmassa on arviolta 4 000 johdon valmennuksia ja MBA-tutkintoja tarjoavaa toimijaa.

Aalto EE:n strateginen kumppani ESADE oli vertailussa sijalla kahdeksan. Maailman johtamiskoulujen kolmen kärki säilyi ennallaan: Iese Business School, HEC Paris ja IMD.

911±¬ÁÏÍø Executive Education osallistui vertailuun 911±¬ÁÏÍø -nimellä. Aalto EE oli mukana selvityksessä 15. kerran.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Pekka Mattila, valtiot. tri, toimitusjohtaja, professori
911±¬ÁÏÍø Executive Education Oy
+358 40 738 7221
pekka.mattila@aaltoee.fi


911±¬ÁÏÍø Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto. Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi Aalto EE tarjoaa ohjelmia Puolassa, Ruotsissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Kiinassa, Indonesiassa, Iranissa sekä Baltiassa ja Venäjällä. 911±¬ÁÏÍø Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,4 prosentin parhaimmistoon.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.