911

Uutiset

FallUp inspiroi tulevaisuuden yrittäjiä

Aalto Entrepreneurship Society järjesti Euroopan suurimman opiskelijavetoisen yrittäjyystapahtuman.
web1_fallup2017_183124_henrijuvonen_6977_fi_fi.jpg

Kolmatta kertaa järjestetty FallUp keräsi 10.10. Finlandia-talolle yli 1700 yrittäjyydestä kiinnostunutta opiskelijaa, 20 startupia ja 20 kumppania. Aalto-yliopisto oli yksi tapahtuman pääkumppaneista osana yliopiston Suomi 100 -teemavuoden ohjelmaa.

Aallon opiskelijoiden yrittäjyysyhteisö Aaltoes:n järjestämän tapahtuman teemana oli tänä vuonna yrittäjämäinen ajattelutapa.

“Uskomme, että voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta inspiroimalla opiskelijoita yrittäjämäiseen ajatteluun. Ratkaisevaa on jatkuva itsensä kehittäminen, proaktiiviset ongelmanratkaisutaidot sekä epäonnistumisen hyväksyminen – tavoitteena olla paras versio itsestään”, toteaa FallUpin ydintiimi Aleksi Löytynoja, Tiina Nyman ja Laura Tiensuu.

Omista kokemuksistaan ja polustaan yrittäjiksi olivat puhumassa muun muassa Aallon alumnit, ST1:n perustaja Mika Anttonen ja Fifth Corner Inc:n perustaja Nelli Lähteenmäki,sekä moni muu yrittäjä. Lisäksi opiskelijat pääsivät treenaamaan esiintymistaitojaan TalkUp-kisassa, osallistumaan workshopeihin, sekä luomaan kontakteja startupeihin ja tapahtuman muihin kumppaneihin.

Startupit esittäytyivät FallUpissa. Tapahtumassa oli mukana lähes 20 startupia eri aloilta.

Moni startup etsi esimerkiksi potentiaalisia työntekijöitä Fallupin kävijöistä.

FallUpiin osallistui lähes 20 yrityskumppania ja muuta organisaatiota.

Myös Aallon rehtori Ilkka Niemelä ja opetuksesta vastaava vararehtori Eero Eloranta vierailivat tapahtumassa. 

FallUp 2017 -pääjärjestäjätiimi Aleksi Löyttyniemi, Laura Tiensuu ja Tiina Nyman.

Energiayhtiö St1:n perustaja Mika Anttonen kertoi FallUpin yleisölle omasta polustaan yrittäjäksi. 

äپٴᲹ:
http://fallup.fi
https://aaltoes.com

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.