911

Uutiset

EU:n etenemissuunnitelma grafeenia käsittelevälle tieteelle ja teknologialle

Aallon tutkijat keskittyvät erityisesti antureihin, fotoniikkaan ja optoelektroniikkaan.

EU:n grafeenia koskevassa lippulaivahankkeessa esitetään tieteen ja teknologian etenemissuunnitelma tutkimusaloille, joiden tarkoituksena on saattaa grafeeni ja siihen liittyvät 2d-materiaalit yliopistojen laboratorioista yhteiskunnan käyttöön. Aalto-yliopisto on osallistunut aktiivisesti grafeenia käsittelevän tieteen ja teknologian etenemissuunnitelman laatimiseen seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi ja sitä seuraaviksi vuosiksi.

”Tässä etenemissuunnitelmassa esitetään grafeenia käsittelevän tieteen ja teknologian valtavat mahdollisuudet monissa eri käyttötarkoituksissa, jotka voivat olla hyödyksi useimmilla arkielämämme osa-alueilla. Grafeenilla on esimerkiksi merkittävät käyttömahdollisuudet anturisovelluksissa, joiden odotetaan tulevaisuudessa edistävän esineiden ja asioiden internetiä”, toteaa lippulaivahankkeen antureita koskevan työskentelykokonaisuuden varajohtaja Pertti Hakonen.

”Fotoniikan ja optoelektroniikan käyttö on määritetty yhdeksi lupaavimmista grafeenin ja siihen liittyvien 2d-materiaalien käyttötavoista, ja niiden odotetaan pääsevän pian teolliseen prototyyppivaiheeseen”, lisää Zhipei Sun, joka muutti äskettäin Suomeen johtamaan Aallon fotoniikan tutkimusryhmää.

Sekä professori Hakonen että professori Sun ovat olleet laatimassa tätä kattavaa EU:n etenemissuunnitelmaa.

Julkisesti saatavilla oleva asiakirja julkaistiin 24. helmikuuta Royal Society of Chemistry ‑yhdistyksen Nanoscale-lehdessä. Etenemissuunnitelma kattaa seuraavat kymmenen vuotta ja sitä seuraavat vuodet, ja sen tavoitteena on auttaa tutkimusyhteisöä ja teollisuutta grafeeniin ja siihen liittyviin materiaaleihin perustuvien tuotteiden kehittämisessä.

Etenemissuunnitelman aikatauluissa ennustetaan, että ennen lippulaivahankkeen kymmenvuotiskauden päättymistä tuotteiden markkinoille saattaminen on jo lähellä joustavan elektroniikan, komposiittien ja energian aloilla.

Tutkimuksen ja teollisuuden edustajat kokoontuivat lokakuussa 2013 perustamaan grafeenia koskevan lippulaivahankkeen. Hankkeeseen kuuluu nyt 142 kumppania 23 maasta ja koko ajan kasvava määrä liitännäisjäseniä. Grafeenia koskeva lippulaivahanke perustuu Euroopan komission ehdotuspyyntöön, joka koskee tieteeseen ja teknologiaan liittyvien nykyisten suurten haasteiden käsittelyä pitkällä aikavälillä ja monialaisia T&K-toimenpiteitä.

Aalto-yliopisto on yksi tämän tutkimuksen lippulaivahankkeen suomalaisista kumppaneista. Professori Pertti Hakosen ja professori Harri Lipsasen johtamat tutkimusryhmät vastaavat anturien kehittämisestä ja suurtaajuustransistorien tuottamisesta. Muita suomalaisia kumppaneita ovat Nokia Finland, Itä-Suomen yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.