Esittelyssä Kauppakorkeakoulun Vuoden Alumni 2018 Elina Björklund
Mitä ja milloin olet opiskellut Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?
Aloitin opiskelut 1989 ja opiskelin pääaineenani kansainvälistä kansantaloustiedettä. Sivuaineina luin tilastomatematiikkaa ja rahoitusta. Valmistuin ekonomiksi 1994.
Millaisessa työtehtävässä olet tällä hetkellä?
Olen toiminut vuodesta 2012 lähtien Reiman toimitusjohtajana. Sitä ennen olen ollut erilaisissa johdon konsultointiin, markkinointiin sekä rahoitusalaan liittyvissä tehtävissä.
Mitkä ovat terveisesi Kauppakorkeakoulun opiskelijoille? Mitä kannattaa opiskella ja millaisia taitoja kannattaa kehittää tulevaisuutta varten?
Kannattaa opiskella mahdollisimman laajasti ja mieli avoinna – Aalto-yliopisto tarjoaa tähän hienot mahdollisuudet. Yli korkeakoulurajojen tapahtuva opiskelu on hyödyksi myöhemmin työelämässä.
Digitaalisuuden eri aspektien ymmärtäminen, analyyttiset taidot sekä vuorovaikutuskyky ovat äärimmäisen tärkeitä työelämää ajatellen, mutta ei pidä unohtaa pehmeämpiä aineita, kuten design-ajattelua. Kieliäkin kannattaa opiskella, koska niiden opiskeluun saattaa olla vaikea löytää aikaa työn ohessa myöhemmin.
Elina Björklund valittiin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Vuoden Alumniksi Homecoming Day -alumnipäivän yhteydessä 31.8.2018. Björklund jätti tuolloin videotervehdyksensä Kauppakorkeakoulun alumneille. Voit katsoa videon .
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.