Erittäin laadukkaiden kansainvälisten hakemusten määrä Kauppakorkeakoulun professuureihin on kasvussa
Ranking-listaukset vertailevat yliopistoja erilaisin indikaattorein. Suurin osa arvioi tutkimusjulkaisuja – niiden määrää ja esimerkiksi sitä, kuinka paljon niihin on viitattu muiden tutkijoiden julkaisuissa. Kriteereinä voi olla myös esimerkiksi kansainvälisyys, ulkopuolinen rahoitus sekä yliopiston maine tutkijoiden ja työnantajien keskuudessa. Useissa rankingeissä nämä osa-alueet on eritelty ja kokonaissijoitus ratkeaa yhteispisteistä.
”Viimeisin ranking, jonka saimme muutama viikko sitten, oli Times Higher Educationin (THE) rankkaus, jonka mukaan Aalto-yliopisto on 35:s kaikista maailman yliopistoista kansainvälisyydessä. Rankingissä otetaan huomioon niin henkilökunnan, opiskelijoiden kuin tutkimustoiminnan kansainvälisyys”, kertoo Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki.
”Tuo ranking on aika huikea saavutus. Aalto on listalla esimerkiksi Princetonin, Harvardin ja Stanfordin yliopistojen yläpuolella. Kun ottaa huomioon, missä päin maailmaa Otaniemi on, niin voimme olla todella ylpeitä tästä saavutuksesta. Sitten kun taas pääsemme kampukselle, niin sen kyllä huomaa ja on hienoa huomata, miten monikulttuurinen ja eläväinen keskus meillä on.”
Tavoitteena kokonaisvaltaisesti korkea laatu
Kauppakorkeakoulussa on jo muutaman vuoden ajan puhuttu paljon koulun rankingeistä ja siitä huomiosta, jota koulumme on saanut erityisesti tutkimuspuolella maailmanlaajuisesti.
”Vaikka eri toimijat jatkuvasti arvioivat meitä, emme kuitenkaan kiinnitä erityistä huomiota johonkin rankingiin, vaan pyrimme kokonaisvaltaisesti korkeaan laatuun. Iloitsen siitä, että tutkimuksemme maine on kiirinyt kansainvälisesti. Laadukkaiden hakemusten määrä professuureihin on selkeässä kasvussa ja olemme onnistuneet rekrytoimaan maailman ehdotonta huippututkijakaartia. Tälläkin hetkellä meillä on useita rekrytointiprosesseja käynnissä. Tehtäviin valitut henkilöt aloittavat eri laitoksillamme syksyllä. Tutkimuksemme tulevaisuus näyttää siis tälläkin tavalla valoisalta”, sanoo Timo Korkeamäki.
Yrittäjyyden apulaisprofessori Arne Kroeger tutkii sitä, miten (yhteiskunnallisia) yrittäjyysaktiviteetteja ja rahoitusta suunnataan yhteiskunnallisten haasteiden ratkomiseen. Hänenkin mukaansa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu antaa erinomaisen ympäristön opetukselle ja tutkimukselle.
”Haluan mainita muutaman esimerkin: Aalto-yliopisto tarjoaa jatkuvasti monenlaisia mielenkiintoisia pedagogisia kursseja. Toisekseen minulla ei ole koskaan aiemmin ollut niin kattavaa pääsyä eri julkaisuihin ja verkkomateriaaleihin kuin mitä nyt on ja kun vielä lähellä istuu kollegoita, huippututkijoita, jotka ovat myös erittäin mukavia ja ystävällisiä ihmisiä, niin en voi muuta kuin olla erittäin tyytyväinen”, Arne Kroeger sanoo.
Ei pidä myöskään jättää huomiotta sitä tosiasiaa, että Suomi on sijalla yksi maailmassa, kun arvioidaan hyvinvointia. Sekin voi vaikuttaa siihen, että Kauppakorkeakoulu saa ympäri maailmaa paljon laadukkaita hakemuksia avoinna oleviin professuureihin. Helsinki on myös saanut kiitosta yhtenä maailman eloisimmista kaupungeista, esimerkiksi Monocle Magazinessa ja Economist Intelligence Unitin elinvoimaisuutta (livability) mittaavissa rankingissa. Suomi on myös maana usean vuoden ajan arvioitu korkealle elämisen laatua arvioivissa rankingeissä. Esimerkiksi tänä vuonna Suomi sijoittui ensimmäiseksi globaalissa World Happiness Report -raportin rankingissä.
Akkreditoinnit, rankingit ja kansainväliset verkostot
Kansainväliset laatuakkreditoinnit ja rankingit ovat tärkeitä työkaluja, joiden avulla voimme testata omaa tehokkuuttamme, varmistaa työskentelymme korkean laadun ja keskittyä uusien tavoitteidemme...
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.