911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Emeritusprofessori Reijo Luostarinen in Memoriam

Luostarinen (1939–2017) perusti kansainvälisen liiketoiminnan aineen opetus- ja tutkimusalana Helsingin kauppakorkeakouluun 1980-luvun alkupuolella.

Emeritusprofessori Reijo Luostarinen (26.12.1939–24.11.2017) oli ensimmäinen kansainvälisen markkinoinnin professori Suomessa ja mukana perustamassa FIGSIB (Finnish Graduate School in International Business) -tohtorikoulua. Reijo johti myös monitieteistä International Design Business Management (IDBM) -maisteriohjelmaa, jossa kansainvälisen liiketoiminnan opetus yhdistyi taiteen ja tekniikan opetukseen jo kauan ennen kuin Aalto-yliopisto näki päivänvalon. Vuosina 1992–1996 hän toimi Helsingin kauppakorkeakoulun vararehtorina, josta hän jäi eläkkeelle vuonna 2003.

Reijossa yhdistyi opetuksen, tutkimuksen ja konsultoinnin saumaton kolmiyhteys. Luennoitsijana Reijo oli vailla vertaa. Lukuisat omakohtaiset kokemukset ja keskustelut kansainvälisten suomalaisyritysten johtajien kanssa värittivät suosittuja luentosarjoja. Reijo ammensi jatkuvasti uusia käytännön esimerkkejä näköalapaikaltaan useiden yritysten neuvonantajana ja hallitusten jäsenenä. Hän oli mm. Biohitin hallituksen puheenjohtaja vuosina 2003–2011 ja oli perustamassa uransa aikana useita menestyneitä yrityksiä.

Reijon älyllinen uteliaisuus ja tiedonjano oli tarttuvaa eikä ihme, että moni maisteriopiskelija ryhtyi tekemään graduaan hänen FIBO (Finland’s International Business Operations) -projektissaan. Reijo myös ohjasi valtavan määrän väitöskirjoja. Helmikuussa 2017 järjestimme Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ensimmäisen tohtorialumnitilaisuuden, jossa juhlistimme kansainvälisen liiketoiminnan tohtoriohjelman 25-vuotistaivalta. Siihen mennessä tohtoreita oli valmistunut aineestamme yli 50, joista enemmistö oli Reijon ohjaamia. Tässä tilaisuudessa Reijo piti ikimuistoisen ja tunteikkaan puheen kansainvälisen liiketoiminnan historiasta koulussamme.

Tutkijana Reijo oli visionäärinen. Monet hänen jo 70- ja 80-luvuilla esiin nostamista kysymyksistä yritysten kansainvälistymisestä ovat edelleen ajankohtaisia. Reijon uraauurtava tutkimus yritysten kansainvälistymisprosesseista nauttii edelleen laajaa arvostusta ja tunnustusta kansainvälisessä tiedeyhteisössä.

Reijo oli useiden kansainvälisten tieteellisten akatemioiden aktiivinen jäsen ja tuttu vieras ja luennoitsija ulkomaisissa yliopistoissa. Uransa aikana hän panosti monipuolisen kontaktiverkoston rakentamiseen ja kutsui myös säännöllisesti kansainvälisen liiketoiminnan johtavia professoreita Helsingin kauppakorkeakouluun pitämään vierailuluentoja. EIBA (European International Business Academy) oli hänelle perustajajäsenenä erityisen rakas yhteisö ja Reijo toimi mm. EIBAn presidenttinä vuonna 1989. Hänen vaimonsa, Kirsti, oli usein matkaseurana kansainvälisissä konferensseissa. Reijo oli ylpeä suomalaisuudestaan eikä epäröinyt kohottaa nuorempien suomalaistutkijoiden itsetuntoa kansainvälisillä foorumeilla.

Reijon tutkimusperintö kiteytyy kansainvälisen liiketoiminnan dynamiikan tutkimiseen ilmiölähtöisesti. Hänen innostuksensa kansainvälisen liiketoiminnan ilmiöistä oli tarttuvaa ja hänen oppinsa muovasivat merkittävällä tavalla useiden johtaja- ja tutkijasukupolvien ajattelua Suomessa. Reijoa motivoivat kiperät tutkimuskysymykset, joilla oli käytännön relevanssia, ja aito pyrkimys parantaa liikkeenjohdon päätöksentekoa. Hän oli yksi tieteenalamme uraauurtavista oppi-isistä, jolla tulee aina olemaan paikka sydämissämme. Muistamme häntä lämmöllä niin kollegana kuin ystävänäkin, joka aikaa ja vaivaa säästämättä neuvoi laitoksensa nuoria tieteentekijöitä ja jakoi heille kokemuksiaan.

Kukkalähetysten sijaan Reijon muistoa voi kunnioittaa Liikesivistysrahaston alaisuudessa olevan Kirsti ja Reijo Luostarisen kansainvälistymisrahaston kautta, jolla tuetaan alan vähävaraisia opiskelijoita:

Nordea FI34 1572 3000 0330 43, NDEAFIHH

Viesti: Reijo Luostarisen muistoksi

Rebecca Piekkari
Hannu Seristö

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.