911

Uutiset

Digitalisaation kehitys motivoi alan tutkimusta

Digitalisaation mahdollistavat tekniikat ovat esittelyssä Helsingissä elokuussa.

Kyberturvallisuus, big data, pilvilaskenta, teollinen internet, 5G, tekoäly ja koneoppiminen ovat avainsanoja tieteellisessä IEEE-konferenssissa, jonka Aalto-yliopisto järjestää Helsingissä 21.–23. elokuuta. Konferenssi järjestetään yhtenä kolmen konferenssin kokonaisuutena.

Mukaan odotetaan maailmanlaajuisesti satoja alan tutkijoita esittelemässä viimeisintä tutkimustaan.

”Kaikki konferenssissa käsittelyssä olevat teemat ovat ajankohtaisia ja mahdollistavat digitalisaation kehityksen. Tekniikat ovat jo täällä ja kehittyvät hurjaa vauhtia tutkimuksen tason noustessa, kun myös Aasian maat tulevat vahvasti mukaan”, kertoo Aalto-yliopiston professori Raimo Kantola.

Aalto-yliopisto on mukana tutkimustyössä monilla eri digitalisaation osa-alueilla ja valikoitui siksi myös konferenssin järjestäjäksi. Aalto-yliopiston lisäksi järjestäjänä on myös Xidian yliopisto Kiinasta.

5G panostukset mittavia

5G, joka on yksi digitalisaation mahdollistajista, on tulossa markkinoille vuosikymmenen vaihteessa ja suurin osa sen innovatiivisesta työstä on jo menossa tai tehdään lähivuosina. Panostukset ovat mittavat.

”Digitalisaation parissa työskentelee sekä akateeminen maailma että yritykset, joille konferenssin aiheet ovat tärkeitä liiketoiminnan kehittämisen kannalta. He ovat lämpimästi tervetulleita mukaan verkostoitumaan tai aktiiviksi osallistujiksi. Laajasta osallistujajoukosta hyötyvät kaikki”, Kantola toteaa.

Konferenssiin odotetaan 400 osallistujaa. Konferenssin pääpuhujat ovat esittelyssä . Tarkempi ohjelma ja rekisteröityminen avautuvat keväällä 2017.

Yhteydenotot ja lisätietoa konferenssista:

Professori Raimo Kantola
Aalto-yliopisto
puh 040 750 1636
raimo.kantola@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.