911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Digitaalisen tee-se-itse-valmistuksen ihanteet eivät toteudu itsestään

Cindy Kohtala selvitti väitöstutkimuksessaan yhteisöllisiin digitaalisiin valmistuslaboratorioihin liittyviä ympäristökysymyksiä.

Digitaalisten valmistuslaboratorien, Fab Labien, puolestapuhujat pitävät yhteisöllistä tee-se-itse-tekemistä vaihtoehtona massatuotannolle ja perinteiselle kuluttamiselle. Kaikille avoimet valmistuslaboratoriot ovat lisääntyneet nopeasti digitaalisten valmisteknologioiden, kuten laserleikkureiden ja 3D-tulostimien, yleistymisen myötä. Taustalla oleva aktivismi vetoaa usein uuden teollisen vallankumouksen luomiseen. Onko näköpiirissä uusi tuotannon ja kuluttamisen tuleminen, joka on entistä vihreämpää ja puhtaampaa, vai onko edessä uusia ongelmia?

– Fab Lab -toimijoilla on vahva ideologia, jonka mukaan he haluavat demokratisoida valmistusteknologioita. Tämä voi kuitenkin jättää varjoonsa toiminnan ympäristövaikutukset itse tuotantotilojen ulkopuolella, kertoo Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta väittelevä Kohtala.

Kohtala perehtyi kattavasti yhden Fab Labin toimintaan ja päivittäisiin käytäntöihin etnografisen tutkimusmenetelmän avulla. Lisäksi hän vieraili noin viidessätoista eurooppalaisessa Fab Labissa havainnoimassa niiden toimintaa ja tekemässä haastatteluja. Apuna olivat myös digitaalisen valmistuksen ja hajautetun tuotannon tutkimusaineistot.

Arjen rutiinit rajoittavat

Työ osoitti, että valmistuslaboratorioiden toimintaan liittyy ympäristöasioita, jotka tee-se-itse-liikkeen tulisi huomioida. Toiminta-ajatukseen liittyy myös ympäristöetuja verrattuna massatuotantoon ja kuluttamiseen.

Kestävän kehityksen arvojen toteutumista rajoittavat jokapäiväiset arjen rutiinit, joiden varjoon tulevaisuuden strategia‑ ja visiotyö sekä valmistusteknologian nopean kehityksen huomioiminen helposti jäävät. Nykymaailman muiden tahojen kanssa toimiminen johtaa usein kompromisseihin omien ihanteiden kanssa. Ne toimijat, jotka tietoisesti ja näkyvästi ajavat Fab Lab -ideologiaa, pystyvät kuitenkin paremmin tunnistamaan ja käsittelemään nousevia ympäristökysymyksiä.

– Työni on muistutus Fab Labeille siitä, että visiot ja ihanteet eivät toteudu itsestään. Ne tulee viedä käytäntöön jokapäiväisessä työssä ja niistä on myös jatkuvasti keskusteltava. ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö ulkopuolisten tahojen kanssa voi myös auttaa valmistuslaboratorioita olemaan tietoisia toimintansa seurauksista ympäristölle ja yhteiskunnalle.

³Õä¾±³Ùö²õ³Ù¾±±ô²¹¾±²õ³Ü³Ü²õ

MA Cindy Kohtalan väitöskirja Making Sustainability: How Fab Labs Address Environmental Issues tarkastetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa perjantaina 11.3.2016 klo 12, luentosali 822, Hämeentie 135 C, Helsinki. Vastaväittäjänä toimii professori Adrian Smith, University of Sussex.

Väitöskirjojen tilaukset Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun verkkokirjakaupasta , tiedustelut artsbooks@aalto.fi tai puh. 050 313 7086.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Cindy Kohtala
p. 050 564 0400
cindy.kohtala@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.