911

Uutiset

Dekaanilta: Kohdennetaan resursseja: yhteiskunta tarvitsee tohtoreita

Suomen yliopistojen tohtorikoulutus on kolminkertaistunut 20 viime vuoden aikana.

Vuosittain valmistuu 1 700 tohtoria, ja heistä yli puolet tieteen, tekniikan, insinööritieteen ja matematiikan aloilta. Ulkomaalaisperäisten tutkinnon suorittajien osuus on monilla aloilla lähes kolmasosa. Tohtorikoulutuksesta on tullut entistä ammattimaisempaa ja järjestelmällisempää, koska ohjaus ja tuki ovat parempia ja tutkimusryhmät toimivia.  Tohtorikoulutuksessa pyritään yhdistämään tieteellinen osaaminen yleisiin taitoihin ongelmanratkaisussa, viestinnässä ja ryhmätyössä. Tohtoriopiskelijat ovat ehkä merkittävin osa yliopistojen tutkimustyövoimaa

Nykyisillä maailmanlaajuisilla akateemisilla työmarkkinoilla on selvää, että suurimman osan valmistuvista tohtoreista on löydettävä työtä yliopistojen ulkopuolelta teollisuudesta, palveluista tai hallinnosta. Tämä vaikuttaa toisaalta tohtoriopintojen käytäntöön – niiden sisältöön ja pituuteen ja väitöskirjaa koskeviin vaatimuksiin.  Toisaalta tohtoreita olisi pyrittävä auttamaan entistä paremmin löytämään paikkansa yhteiskunnassa.  Toisin kuin Ruotsin, Saksan ja Sveitsin kaltaisissa maissa Suomessa teollisuuden parissa työskentelevien tohtoreiden määrä on suhteellisen pieni.

Suomalainen teollisuus tarvitsee strategista uudistumista, ja nuoret tohtorit ovat sen toteuttamisessa arvokas voimavara.  Meidän on luotava foorumi, johon vastavalmistuneet tohtorit voivat tuoda intonsa ja luovuutensa teollisuuden strategisten tarpeiden täyttämiseksi.  Yritysten on usein keskitettävä huomionsa jokapäiväisten haasteiden ratkaisemiseen eikä siinä ole tilaa uusia ajatuksia ja ennakoivaa työtä koskeviin epävarmoihin tutkimuksiin. 

Ajatuksena on antaa nuorille tohtoreille mahdollisuus tehdä yritysten strategisiin tarpeisiin perustuvaa tutkimusta yksityisten rahastojen rahoituksen avulla. Tätä avointa ”akateemista” tutkimusvaihetta seuraisi yritysten sisällä toteutettava (ja niiden rahoittama) työskentelyvaihe. Rahastot voisivat myös muodostaa ”teollisuuden Post doc -poolin”, joka vastaisi apurahavarantoa, josta jo rahoitetaan ulkomaisissa yliopistoissa tutkimusta tekeviä tohtoritutkijoita.  Avainsana on resurssien yhteensovittaminen: tohtoreille on annettava tietoa yhteiskunnan ja teollisuuden haasteista, ja yritysten on puolestaan ymmärrettävä vastavalmistuneiden tohtorien antamat mahdollisuudet.

Risto Nieminen
Dekaani, Perustieteiden korkeakoulu

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.