911

Uutiset

Datan ja analytiikan hyödyntäminen markkinoinnin päätöksenteon tukena ovat keskimäärin keskinkertaisella tasolla

Markkinoinnin tila -tutkimus nostaa esiin erityisesti markkinoinnin analytiikan kehityskohtia.
Henkilö työskentelee sekä kannettavalla tietokoneella että iPadillä.
Kuva: Aalto-yliopisto / Kalle Kataila

Loppuvuodesta 2022 suomalaisyritysten keskuudessa toteutettu Markkinoinnin tila -kyselytutkimus nosti esiin erityisesti markkinoinnin analytiikan hyödyntämiseen liittyviä haasteita.

”Vaikka asiakasdataa kerätään yrityksissä monipuolisesti, koettiin kehitystarpeita olevan erityisesti analyyttisissä tekniikoissa, joita tarvitaan datan hyödyntämiseen päätöksenteossa. Datan ja analytiikan hyödyntäminen markkinoinnin päätöksenteon tukena olivatkin keskimäärin keskinkertaisella tasolla, vaikka vaihtelu yksittäisten yritysten välillä on toki suurta”, kertoo tutkimuksen sisällöstä ja analyysistä vastannut professori (associate) Johanna Frösén

Erityisiä tutkimuksessa esiin nousseita kehityskohteita ovat yritysten (ja muiden organisaatioiden) välinen yhteistyö analyyttisten kyvykkyyksien kehittämisessä; analytiikan laaja-alaisempi hyödyntäminen päätöksenteossa; sekä analyyttisen osaamisen hyödyntäminen erityisesti markkinatilanteiden muutosten tunnistamisessa ja ennakoinnissa. 

Johanna Frösén kertoo, että yhteistyötä kyllä tehdään jonkin verran datan keräämisessä ja analysoinnissa esimerkiksi asiakkaiden ja tavarantoimittajien kanssa. Tästä huolimatta organisaatiorajat ylittävä yhteistyö analyyttisten kyvykkyyksien kehittämisessä on vielä suhteellisen vähäistä. 

”Ulkoisia partnereita voitaisiinkin hyödyntää analyyttisten kyvykkyyksien kehittämisessä nykyistä huomattavasti laajemmin. Markkinoinnin päätöksenteon osa-alueiden osalta kyvyn hyödyntää analytiikkaa koettiin nykyisellään olevan hyvällä tasolla erityisesti asiakaspalvelussa, asiakasymmärryksessä ja brändinhallinnassa. Sen sijaan analytiikan hyödyntämisessä markkinoinnin optimointiin liittyvässä taktisessa päätöksenteossa koettiin olevan laajalti parantamisen varaa.”

Tutkimus toteutettiin nyt kahdeksatta kertaa, ja vastauksia siihen saatiin yhteensä 704 eri organisaatiolta. Yleisin nimike kyselyyn vastanneiden keskuudessa oli toimitusjohtaja.

äپٴᲹ:

Markkinoinnin laitos

Markkinoinnin laitos on menestyksekäs ja dynaaminen yhteisö opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita, joiden kunnianhimoisuus näkyy tutkimusprojekteissa ja hankkeiden verkostoissa.

Lue lisää
Three 911 students are doing group work by writing on paper together.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.