CEMAT mukana vertailemassa teknologiayrittäjiä Suomessa, Venäjällä, Etelä-Koreassa ja Taiwanissa
teknologiayrittäjien menestystarinoita
Mistä on hyvät teknologiayrittäjät tehty? Tähän kysymykseen vastaa Pietarin Eurooppalaisen yliopiston koordinoima tutkimushanke, jossa kootaan teknologiayrittäjien menestystarinoita neljässä maassa.
CEMAT on hankkeen Suomen osiosta vastaava tutkimuspartneri. Hanke on merkittävä tutkimuksellinen avaus, sillä se on ensimmäisiä venäläisrahoitteisia vertailevia tutkimuksia yhteiskuntatieteiden alalla. Hankkeen rahoittaa Venäjän valtiollinen nanoteknologian kehitysyhtiö RUSNANO.
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia henkilökohtaisia ominaisuuksia teknologiayrittäjyys eri kulttuureissa edellyttää ja mikä on paikallisen innovaatiojärjestelmän rooli yrittäjyyden edistäjänä tai jarruttajana.
Maakohtaisen analyysin lisäksi Venäjällä jalkaudutaan aluetasolle toteuttamalla tutkimus neljässä kulttuurisesti, maantieteellisesti ja talouden rakenteiden osalta erilaisessa kaupungissa (Pietari, Kazan, Novosibirsk ja Tomsk).
Tutkimuksen aineistonkeruu toteutetaan kevään 2012 aikana ja se valmistuu kesän aikana. Hankkeen tuloksia esitellään loppuseminaarissa Pietarissa syyskuussa 2012. CEMAT tulee lisäksi järjestämään suomalaisyleisölle suunnatun tilaisuuden hankkeen tuloksista syksyn aikana.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Johtaja, professori Riitta Kosonen ja tutkimuspäällikkö Päivi Karhunen, etunimi.sukunimi@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut
Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa
Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.