Bay Arean alumnitapahtumassa luotiin yhteyksiä
Silicon Valleyn alueen alumnitapahtuma kokosi Aaltoon liittyviä ihmisiä luomaan yhteyksiä toisiinsa. Tapahtuma järjestettiin Stanfordin yliopiston kampuksella 11.2. Tapahtumaan olivat tervetulleita kaikki Aalto-yliopistossa tai sen edeltäjissä opiskelleet tai työskennelleet ihmiset.
Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman isännöi tilaisuutta. Björkman esitteli tilaisuudessa yliopiston kehitystyötä ja tuloksia sekä kertoi Aallon ympärille syntyneestä startup-kulttuurista. Hän valotti kuulijoille myös Aalto-yliopiston ja Stanfordin yhteistyötä.
Alumnipuheenvuoron piti Idean Petri Talala (Vice President, Sales). Hän jakoi muille oman tarinansa siitä, miten päätyi Otaniemestä työskentelemään Silicon Valleyyn.
Monet osallistujista kertoivat haluavansa tukea ja mentoroida Aalto-yliopiston opiskelijoita sekä muita alumneja, jotka ovat muuttamassa alueelle. Monet olivat myös halukkaita jakamaan Suomessa tarinansa aaltolaisille.
Aalto-yliopiston alumniverkoson kuuluu jo lähes 40 000 alumnia 80 maasta. Liittyminen käy helposti osoitteessa
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.