911

Uutiset

Bakteerien ja ihmisten geeniperimästä löytyi uusi mutaatiomekanismi

Geeniperimän eli genomin nopea mutatoituminen voi vaikuttaa bakteerien resistenssiin.

DNA-sekvenssipätkän mutaatiot tapahtuvat vaiheittain.

Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt uuden, sekä bakteereille että ihmisille mutaatioita aiheuttavan korvautumismekanismin, jonka seurauksena lyhyen DNA-pätkän alueelle voi syntyä kerralla useita muutoksia. Tutkimus tehtiin tarkastelemalla paljon mutaatioita sisältäviä DNA-sekvenssipätkiä.

”Uuden mutaatiomekanismin yleisyyden selvittämiseksi genomiaineistoja analysoitiin laskennallisilla bioinformatiikan menetelmillä ja louhimalla mutaatiotapahtumaan liittyvää massiivista genomidataa”, kertoo akatemiatutkija Pekka Marttinen Aalto-yliopiston tietotekniikan laitokselta.

Mutaation aiheuttamat muutokset bakteerien toiminnassa todennettiin muun muassa mittaamalla proteiinituotantoa ja siinä tapahtuvia muutoksia. Kokeellisesti havaittuja muutoksia bakteerien genomeissa ei pystytty selittämään millään aiemmin tunnetulla mekanismilla.

Antibiootit ja säteily kiihdyttävät mutaatiota

Tutkimuksessa havaittiin esimerkiksi uv-valossa tapahtuvan sädettämisen lisäävän mutaation yleisyyttä, joskus jopa 7000-kertaiseksi. Antibiootin seurauksena taas DNA-muutokset tapahtuivat 600 kertaa normaalia nopeammin. Yleisesti ottaen solun ylläpitomekanismien häiritseminen näyttää vaikuttavan mutaation yleisyyteen.

”Tutkimuksen mukaan bakteerien DNA voi vaihtua ilman, että uudet osaset sopivat täydellisesti alkuperäiseen DNA-pätkään, mikä saattaa helpottaa bakteerien kehittymistä antibiooteille ja rokotteille resistenteiksi”, kuvailee professori Pål Jarle Johnsen norjalaisesta The Arctic Universitysta.

”Koska uudentyyppiset mutaatiot aiheuttavat kerralla useita muutoksia DNA:han, ne voivat nopeasti muuttaa kokonaisen geenin toimintaa. Syntymekanismia pitää tutkia lisää, jotta saamme selvyyden mekanismin tärkeydestä evoluutiossa, esimerkiksi mutaation mahdollisesta roolista syöpään liittyen. Syöpäsoluista löytyi erityisen paljon mutaatiotapahtuman aiheuttamia muutoksia, mikä voi johtua solujen ylläpitomekanismien yleisestä heikkenemisestä syövän aikana", lisää Marttinen.

Tutkijaryhmässä oli edustettuna Aalto-yliopiston bioinformatiikan alan lisäksi lääketieteen, mikrobiologian, genetiikan ja epidemiologian alan tutkijoita Norjasta, Tanskasta, Saksasta ja Yhdysvalloista. Tutkimus on julkaistu hiljattain Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America -lehdessä.

(pnas.org)

äپٴᲹ:

Akatemiatutkija Pekka Marttinen
Aalto-yliopisto, tietotekniikan laitos
p. 044 303 0349
pekka.marttinen@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.