Antti Oulasvirralle ERC-rahoitus käyttöliittymien optimoinnin tutkimukseen
Euroopan tiedeneuvosto (ERC) on myöntänyt noin 1,5 miljoonan euron ERC Starting Grant rahoituksen viideksi vuodeksi Aalto-yliopiston professori Antti Oulasvirralle.
Tutkimuksen tavoitteena on kehittää uusi laskennallinen lähestymistapa käyttöliittymäsuunnitteluun. Projektin keskeisin tutkimushaaste on ihmisen monimuotoisuuden esittäminen matemaattisina malleina, jotka voisivat auttaa suunnittelemaan parempia käyttöliittymäsuunnitelmia.
– Tutkimuksessa yhdistyy tietokoneen ja ihmisen parhaat puolet. Tavoitteemme on parantaa matemaattisilla optimointialgoritmeillä käyttöliittymiä. Haluamme auttaa käyttäjiä suoriutumaan nopeammin ja vähemmillä virheillä tyypillisistä tehtävistä. Mallit ennustavat esimerkiksi kuinka kauan erilaisten komentojen etsiminen jostakin valikkojärjestelmästä kestää, professori Antti Oulasvirta kertoo.
Malleissa sovelletaan psykologiassa ja biomekaniikassa kehitettyjä teorioita ihmisen havainnosta, oppimisesta, ajattelusta ja motorisesta suorituksesta. Onnistuessaan projekti antaa eväät käyttöliittymien suunnitteluun laajemmalle yleisölle aikaisemmasta kokemuksesta riippumatta. Tulokset ovat sovellettavissa esimerkiksi näppäimistöjen, valikkojärjestelmien, elekäyttöliittymien ja tietoverkkojen toiminnan optimoimiseksi.
Työ alkoi jo vuonna 2011 Saksassa Antti Oulasvirran johtamassa tutkimusryhmässä Max Planck -instituutissa. Oulasvirta on perustamassa uutta tutkimusryhmää Aalto-yliopistoon, jossa tulee työskentelemään muun muassa optimointiin, vuorovaikutussuunnitteluun, mallintamiseen ja tietoverkkoihin erikoistuneita tutkijoita.
Euroopan tiedeneuvosto (European Research Council, ERC) on EU:n organisaatio, joka rahoittaa tutkijalähtöistä, pienten tutkimusryhmien tekemää korkeatasoista perustutkimusta. Rahoitettavat projektit valitaan tieteellisen laadun perusteella ja tutkimus täytyy tehdä Euroopan Unionin jäsenmaissa tai ns. assosiaatiomaissa. ERC Starting Grant rahoitus on suunnattu uran alkuvaiheessa oleville tutkijoille, jotka perustavat itsenäisiä tutkimusryhmiä seitsemän vuoden kuluessa tohtorintutkinnon jälkeen. Lue lisää .
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.