911

Uutiset

Anna Valtosen muotokuva paljastettiin

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun entisen dekaanin, Aalto-yliopiston vararehtori Anna Valtosen muotokuva paljastettiin Aalto-yliopiston kymmenvuotisjuhlassa 8. tammikuuta. Muotokuvan on toteuttanut taiteilija, taiteen tohtori Maija Tammi.
Kuvassa selin seisovan naisen hymyilevät kasvot näkyvät heijastumana peilistä
Anna Valtosen muotokuva, kuva: Maija Tammi

Teos ei ole perinteinen muotokuva, vaan valokuva henkilöstä takaapäin ja heijastuksesta lasiseinässä. Muotokuvan taiteilijan valitsi Anna Valtonen.

“Teos on moderni ja kokeileva. Tammi avaa töillään ansiokkaasti uudenlaisia näkökulmia tulevaisuuteen, esimerkiksi ihmisen ja teknologian väliseen suhteeseen. Tämäkin kuva sisältää monta tasoa ja kutsuu pysähtymään sen äärelle”, sanoo Anna Valtonen.

Valtonen toimi korkeakoulun dekaanina vuosina 2014—2019, minkä jälkeen hän on toiminut Aalto-yliopiston vararehtorina. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tilaama muotokuva on nähtävillä korkeakoulun Väre-rakennuksen toisen kerroksen LQ-aulassa 9.1.—29.2. 

Muotokuva haastaa perinteitä

Lähtökohdakseen muotokuvan suunnittelussa taiteilija kertoo, että hän halusi tasapainotella perinteisen, modernin ja postmodernin muotokuva-ajattelun välillä. 

“Yksinkertaistetusti perinteinen muotokuva-ajattelu lähtee siitä, että muotokuva paljastaa jotain syvempää mallistaan. Moderni näkökanta puolestaan lähestyy kuvaa pintana, jota taiteilija muokkaa, ja johon katsojat heijastavat omat näkemyksensä ja stereotypiansa. Postmoderni muotokuva taas tunnistaa koko tapahtuman olevan eräänlaista teatteria, johon ottavat osaa niin kuvattava, kuvaaja kuin kuvan katsojakin. Tilausmuotokuvan mukana tulevat lisäksi myös instituution ja kuvattavan toiveet ja näkemykset mukaan kokonaisuuteen. Tehtävä ei ole millään tavoin helppo”, toteaa Tammi.

“Kuvasimme myös perinteisempiä muotokuvia, mutta olen tyytyväinen siitä, että kehyksiin valikoitui juuri heijastus sen tuomine kaikkine merkityksineen. Ja olen kiitollinen Annalle siitä että hän oli valmis leikittelemään ja haastamaan perinteisen muotokuvan mallia”, iloitsee Maija Tammi.

Tarkastelussa ihmisenä oleminen

Maija Tammi
Maija Tammi

Maija Tammi on palkittu taitelija, jonka muotokuvasarja on esillä nykytaiteen museo Kiasman Yhteiseloa-kokoelmanäyttelyssä maaliskuun alkuun saakka. Sarjan neljästä muotokuvasta yksi on mahdollisesti ihminen, muut robotteja. Valokuvateoksellaan Tammi käsittelee elossa olemisen ja ihmisenä olemisen kysymyksiä. Yksi kuvista palkittiin kansainvälisessä Taylor Wessing -muotokuvakilpailussa Lontoossa. 

Tammen valokuvat, veistokset ja videot asettuvat inhon ja ihastuksen rajamaille ja tarkastelevat tieteen ja taiteen suhdetta. Seuraavaksi hänen teoksiaan on esillä tammikuussa Museum of Contemporary Photography in Chicagossa Yhdysvalloissa ja maaliskuussa hänellä on yksityisnäyttely Forum Boxissa Helsingissä. 

Maija Tammi valmistui taiteen tohtoriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2017. Väitöksessään The Sick Photography Tammi on tutkinut miten sairautta käsitellään valokuvataiteessa. Hänellä on viiden vuoden apuraha ja taiteilijaprofessuuri vuosille 2020—2024. Hänen töitään on ollut esillä muun muassa Pariisissa, Berliinissä, Roomassa, Lontoossa, New Yorkissa ja Tokiossa. Tammi voitti Fotofinlandia-palkinnon 2011. 

äپٴᲹ:

Taiteilija, taiteen tohtori Maija Tammi, maija@maijatammi.com, 040 542 4655

Maija Tammi on yksi kolmesta ehdokkaasta National Portrait Galleryn muotokuvapalkinnon saajaksi

Palkittu valokuvaaja Maija Tammi etsii uusia tapoja käsitellä sairautta valokuvataiteessa

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.