Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoululle
Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 50 000 euroa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoululle. Kulttuurisäätiön mukaan Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu sopii hyvin heidän kohteekseen, sillä Säätiö haluaa kohdentaa tukeaan vaativiin taiteellisiin ja tieteellisiin suorituksiin.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opetuksella ja tutkimuksella on suuri merkitys Suomen luovien alojen ja kulttuurin tulevaisuudelle. Sen osaamisalueet osana Aallon monialaista kokonaisuutta ovat merkittäviä myös suomalaisen elinkeinoelämän menestykselle.
”Aalto-yliopisto on johtavia yliopistoja designin alalla, ja Amerin Kulttuurisäätiö haluaa tukea yliopistotason muotoilukoulutusta, joka edistää luovuutta ja luo muotoilun avulla innovatiivisia käytännön sovelluksia. Näistä syistä halusimme lahjoittaa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoululle”, sanoo Amerin Kulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtaja Ilkka Brotherus.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta valmistuu muun muassa muotoilijoita, media-alan ammattilaisia, elokuva-alan osaajia ja arkkitehteja sekä taiteen tekijöitä. Koulu on arvioitu maailman 13. parhaaksi muotoilun ja taiteen alueilla yli 1 600 yliopiston joukosta (QS 2017).
Aalto-yliopiston toiminta keskittyy lähivuosina Otaniemeen, jonne on kehittymässä kansainvälisesti ainutlaatuinen tiede-, taide- ja teknologiakampus.
äپٴᲹ:
Anna Valtonen
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani, Aalto-yliopisto
anna.valtonen@aalto.fi
puh. 050 592 2317
Tea Lindfors
Asiamies, Amerin Kulttuurisäätiö
tea.lindfors@amersports.com
puh. 040 529 0409
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.